Vihertää korvien välissä

Aamulla kaupasta tullessani kurkkasin postilaatikkoon. Mainostenjakajat olivat olleet näköjään ahkeroimassa jo eilen illalla, pääsisin aamukahvin kyytipojaksi lukemaan mitä kaupallisimpia tiedotteita. Piti mennä kauppaan jo kahdeksan pintaan kuten mikäkin mummeli, maito oli loppu ja mustaa kahvia en juo kovin mielelläni.
Mainosnipussa oli ehkä kevään paras mainos: Viherpeukalot -lehdykäinen. Sivu toisensa perään kukkia ja muita kasveja. Sormet syyhyten sitä lueskelin, tästä se taas lähtee. Minulla on joku viehtymys liljoihin, mutta vuokra-asunnon pihaa ei viitsi kovin paljon laitella, jos vaikka tulee muutto. Paha dilemma, jota korjatakseni paneudun ruukkukasveihin. Nyt löysin ilokseni matalakasvuiset liljat, jotka voi istuttaa vaikka isoon ruukkuun terassille tai parvekkeelle. Mahtavaa! Jotain vaihtelua tavallisiin orvokkeihin, joihin ehdin viime kesänä kyllästyä perin pohjin. Ei enää yhtään nyppimistä kaipaavaa rehua tähän huusholliin, ei pihalle eikä sisälle. Sen sijaan liljoja ja ehkä pensaskrassia, mahdollisesti joku köynnös. Eikä liian pieniä ruukkuja tänä kesänä, vaan sellaisia isoja jotka eivät kaipaa kastelua joka päivä.
Lähteeköhän tämä taas käsistä kuten kasvijuttuni yleensäkin...

Sulaisi nyt vain tuo reilun metrin vahvuinen lumipenkka tuolta takapihalta. Ja myös se puoli metriä joka ei ole katolta kinostunutta vaan taivaalta tullutta.

Eläkeläismeininkiä

Meillä on nyt T:n kotiinjäämisen jälkeen vietetty melkoista eläkeläismeininkiä. Odotetaan päiväpostia kuin kuuta nousevaa, keitellään kahvia ja pohditaan elämänmenoa. Edes villasukat eivät puutu, niitä on pakko käyttää vetoisen lattian vuoksi. Jaloissa hyörii ja pyörii tyttö, joka konttaamisen opittuaan jaksoi sitä kokonaisen päivän ennen kuin kyllästyi ja kehitti uuden puuhan. 8kk vanhana siis nousi seisomaan ja lähti kävelemään tukea vasten. Elämässä on meneillään ihan uusi apinavaiheen alku, näyttää siltä että tyttö ei todellakaan ole kiinnostunut lattiatasossa oleilusta vaan ylös on päästävä. Ja kun on ylhäällä niin mielellään vielä ylemmäs. Ilman tukea tuo ei vielä seiso, pari kertaa kyllä ihan vahingossa niin on tapahtunut. Viikonloppuna istuimme lattialla, tyttö piti kummassakin kädessä puista palikkaa ja kyynärpäillä jalastani tukea ottaen työnsi itsensä ylös. Sitten huojui siinä seisaallaan vain palikoista kiinni pidellen muutaman sekunnin. Sanoisin että melko ihme jos ei vuoden ikäisenä kävele itsekseen. Siinä sitä onkin sitten tekeminen.

Syöminen takkuilee yhä. Ehkä kerran-pari viikossa syöminen sujuu. Laadullisesti kelpaa mikä tahansa maku tai koostumus, määrä on se suurempi ongelma. Ihmettelen edelleen miten tuollainen ikiliikkuja voi pärjätä niin pienellä ruokamäärällä. Olen luovuttanut; takkuilkoon, kai tyttö on kasvanut kuitenkin. 8kk neuvolassa painoa oli 8290g, pituutta muistaakseni 70cm. Hirmuisen jäntevä ja napakka tyttö, ei kovin vauvanpyöreä enää paitsi poskista. (Miksiköhän vauvoilla ja pienillä lapsilla on yleensä palloposket vaikka muuten olisivat kuikeloita?)

Nyt on rauha maassa kun ipana vetää sikeitä pinnasängyssään, aamupäivä on ollutkin kitinää. Missään ei ollut hyvä, ei sylissä eikä lattialla, sängystä nyt puhumattakaan. Voiko tuo pieni kaivata isäänsä, joka lähti aamulla päiväksi pois?

Sitten toisesta pienestä. Tänä aamuna se potkaisi minua käteen, kun makoilin sängyssä ja laitoin käden mahan päälle. Ihan selkeä tumps tuntui kämmeneen. Aika vahva vaikka on niin pieni vielä (21. viikko menossa).

Shokki

Viime maanantaista asti meillä on eletty jotenkin epätodellisissa tunnelmissa. T:lle ilmoitettiin aamulla yt-neuvottelujen tuloksesta - irtisanominen. Sai tyhjentää työpöydän saman tien ja poistua. Ei sen kummempia selityksiä miksi juuri hän, mutta lopputulos yhtä kaikki sama. Nyt ihmetellään että mitä seuraavaksi. Jotenkin sitä oli tuudittautunut siihen uskoon, että pari seuraavaa vuotta menee samaa tasaista rataa kuin tähänkin asti, eikä mitään ihmeellisempää tapahdu (paitsi että toisen vauvan pitäisi syntyä elokuussa) mutta ei se sitten näköjään menekään niin. Edessä on todennäköisesti muutto, ei tältä seudulta enää oikein töitä saa. Sitä ei vielä osaa sanoa että minne seuraavaksi, kun on tuo yleinen työtilanne mikä on. Ihan pikkuhiukkasen ahdistaa.

No, ei pelkkää synkeilyä sentään tänne. Tyttö on ottanut jonkin ihme kehitysspurtin, ja nykyään saa katsoa ettei se kolauta pikkuista päätään minnekään. Viikon sisällä on tapahtunut valtavasti; tyttö on siirtynyt ensinnäkin ryömimisestä konttaamiseen. Ryömintä oli kuvioissa 6kk iästä lähtien, konttausasentokin löytyi ja jalat liikkuivat mutta käsien yhdistäminen liikkumiseen oli ihan mahdotonta. Viikko sitten jokin yhdistyi pääkopassa ja nyt ryömintä on so last season ettei mikään. Saman tien pitikin sitten ruveta hilaamaan itseään pystyyn mitä tahansa tarpeeksi korkeaa (muttei ehkä tukevaa) esinettä vastaan. Sohva on oikein mainio apu. Konttaamisen myötä reviirikin on ruvennut laajenemaan olohuoneesta keittiöön ja eteiseen päin. Ja lisäksi nyt tyttö pääsee istumaankin omin avuin, tämä aluevaltaus tapahtui eilen. Arvata saa onko tapahtumien johdosta ollut hieman levottomia öitä viime viikon mittaan. Viime yönä älämölöä 1,5 tunnin välein, mutta jospa tämä hiljalleen rauhoittuisi.

Elämä heittelee, ei kai tässä oikein muutakaan voi todeta.

Ulkoilua

Tämä talvi alkaisi jo riittää. Lumitilannekartan mukaan meillä on nyt lunta 25-50cm haarukassa, ihan tarpeeksi jos minulta kysytään. Enää ei tarvitsisi tulla yhtään, mutta tuleehan sitä, mielipiteistäni välittämättä. Kun lumi jäi maahan jo joskus marraskuussa, on tätä lumikautta riittänyt jo jonkin aikaa. En oikein ole talvi-ihmisiä, ulkoilukin menee niin hankalaksi. Ensin pitää päättää että lähdetäänkö vai ei, koska rattaat täytyy hakea hyvissä ajoin ulkovarastosta tuulikaappiin lämpenemään. En hirveä laittaa lasta jääkylmälle istuimelle. Sitten pitää pyntätä lapsi, joka kaikkien lasten tavoin rakastaa kukkolakkia ja kinttaita ja töppösiä ja toppalakkia ja haalaria - muttei yhtään niiden pukemista saati sitä kun ne ovat päällä. Sitten täytyy sijoittaa tilannetta inhoava ja pahimmillaan huutava lapsi rattaisiin, yrittää rauhoitella mahdollinen huuto - kuumahan sille tulee kun se huutaa - ja siinä noin kolmen nanosekunnin rauhallisessa hetkessä pukea itsensä, varmistaa että lompakko, kännykkä, avaimet ja muut mahdolliset tykötarpeet ovat mukana.
Yleensä jotain noista joutuu hakemaan olohuoneen puolelta.



Kuva on viime viikolta, kirjastoreissulla olikin odotettua kylmempi, aurinkoisempi ja tuulisempi sää, joten toppapussin läppä oli pakko nostaa ylös. Tytön mielestä koko läppä joutaisi hävitä maailmasta, ei tykkää kun näkökenttä menee olemattomiin. No, harvapa meistä tykkäisi kököttää rattaissa ilman että näkee mitään. Muutaman kuvan räpsin aikani kuluksi, oli niin koomisen näköistä kun ainoastaan silmät pilkistivät kaiken toppakamppeen seasta. Lapsiparka...

Syömisen mysteeri

Tyttö söi ensin ihan hyvin. Kaikki kelpasi mitä lusikalla suuhun laittoi, oli se kaupan purkkiruokaa tai kotitekoista. Ei ongelmia. Maito oli vähän hankalampi tapaus, mutta pienen taikinoinnin jälkeen pullo yleensä tyhjeni. Olin tyytyväinen.
En ole enää. Syömisestä on tullut jokapäiväinen taistelu. Tänä aamuna ruokaa on mennyt noin neljä teelusikallista puuroa. Ei muuta. Maitopullo ei kelvannut. Pullo ei myöskään 90% todennäköisyydellä kelpaa kun tyttö herää ensimmäisiltä päiväuniltaan (juuri sain sen nukkumaan).
Päivän ruokasaldo voi olla seuraavanlainen: aamulla muutama lusikallinen puuroa, päivällä yhtä vähän ruokaa. Iltapäivällä kelpaa pari lusikallista hedelmä- ja kasvissoseita, iltapuuron, noin 1,5dl, syö kokonaan. Maitoa menee ehkä 300ml päivän mittaan noin puolen desin määrinä. Yöpullon haluaa ja juo kaiken, 150ml.
Tätä sirkusta meillä on pidetty nyt pari viikkoa. Alan olla väsynyt ruokataisteluun. T:n syöttämänä tyttö saattaa joskus syödä koko annoksen erittäin hitaasti, mutta minun toimiessani ruokkijana suu menee kiinni. Avautuu korkeintaan huuutoa varten, mutta lusikka sinne ei enää sujahda. Alan olla myös varsin huolissani tytön kasvusta, varsinkin kun satuin lukemaan korvikepurkin taustalta sen suositusmäärät: yli 6kk ikäiselle noin 200-250ml annos 3-4 kertaa päivässä. Ei ole tuollaisia määriä täällä koskaan syöty... Sanoin jo 5- ja 6kk neuvolassa, että tyttö ei todellakaan syö päivittäin lähellekään sitä 700-1000ml maitoannosta jonka se olisi taulukoiden mukaan siinä vaiheessa tarvinnut. Kysyin määrää, koska asia vaivasi. 500ml on lähempänä totuutta, on ollut aina. Kokeilimme vähentää kiinteän ruoan määrää, mutta ei sillä ollut vaikutusta maidon menekkiin. Ja nyt tyttö ei syö kumpaakaan.

Perjantaina olin jo varaamassa aikaa yksityissektorille lastenlääkärin vastaanotolle, mutta eihän niitä täältä periferiasta löydy. Lähin olisi Kuopiossa, eikä sinne noin vain lähdetä käväisemään. Soitin sitten ensihätiin neuvolaan, ja sain tälle maanantaille ylimääräisen ajan. 8kk neuvola olisi parin viikon päästä, mutta minä en enää odottele. Yksi kasvunhidastuma riittää. Käytän tytön punnittavana ja mitattavana ja keskustelen tuosta syömisestä, seuraava neuvola kun on lisäksi lääkärineuvola ja yhtä härdelliä, ei siellä ehdi mitään puhua. Voi olla, että tämä on vain hysteeristä ylireagointia esikoisen kohdalla, kuten joku kumminkin ajattelee, mutta en halua saman enää toistuvan. Huolestuttavaa on se, että reaktiot pulloon ovat niin samanlaiset kuin rintaan (pää punaisena huutamista, pullon pois työntämistä). Voiko lapsi kieltäytyä maidosta ihan vain sen takia ettei pidä siitä?
Neuvolan terveydenhoitaja puhui jotain kalkkitipoista, kun selvitin maidon menekkiä. Niille taitaisi olla tilausta - ja olisi ollut jo pari kuukautta sitten. Silloin ei vain otettu kantaa lainkaan tuohon maidonjuontiin, vaikka asian toin julki.

En oikein ymmärrä tuota neuvolameininkiä. Oli asia mikä tahansa, tuntuu että kantana on vain odotetaan ja katsotaan, muuttuuko mikään. Eikä silti kontrolloida mitään. Edellisen kasvuepisodin yhteydessä ei olisi tullut edes painokontrollia jos en olisi sitä itse vaatinut. Oltaisiin vain odoteltu kuukausi seuraavaa käyntiä. Kuukausi on pitkä aika pikkuvauvan kehityksessä. Onkohan tämä odotetaan-ja-katsotaan -meininki yleistäkin, vai onko meillä jotenkin huono tuuri? Vai onko tämä hitaus tyypillistä savolaista elämänmenoa enkä vain pohjoispohjalaisena ymmärrä savolaisia?

Säästää paljon rahaa

Meidän oli tarkoitus ostaa uusi kannettava, entinen kun on vähän rousku. (Ja seitsemän vuotta vanha. Ei tarvinne eritellä.) Kävimme katselemassakin koneita liikkeessä asti, näytti siltä että rahaa voisi mennä noin 600 euroa. Mikäs siinä, meillä kun ei panosteta viihde-elektroniikkaan: 4 vuotta vanha kuvaputkitelkkari, halvin mahdollinen DVD-soitin, ei stereoita vaan pelkkä CD-soittimellinen radio jne. No tallentava digiboksi löytyy. Se on kätevä, voin tallentaa sarjat illalla ja katsoa päivällä kun ehdin, usein 5 minuutin pätkissä. Eihän niitä iltaisin kukaan ehdi katsoa saati jaksa niiden takia valvoa. Lapsen myötä minusta on tullut elokuvafanin sijaan sarjafani: sopivasti aineistoa katsottavaksi pätkissä, ei tarvitse joka kerta perehtyä henkilöhahmoihin - eikä yleensä haittaa jos unohtuu joku jakso tallentaa. Katson siis vain sarjoja, joissa on jokaisessa jaksossa oma itsenäinen juonensa, ja ehkä taustalla joku hitaasti etenevä pääjuoni. Kuten CSI tai Ratkaisija.

Takaisin siihen tietokoneeseen. Se oli siis suunnilleen valittuna, kun eräänä iltana pyykkikone rupesi pitämään outoa pauketta linkouksen aikana. Pauk-pauk-pauk. Ei muuta kuin ohjelma seis, luukku auki ja tutkailemaan tilannetta. Eihän siellä mitään näkynyt, epäilimme rummun kolisseen jotain vasten jonka pitäisi olla kiinni rakenteissa - kuulosti kalliilta joka tapauksessa. Sitten tuli mieleen, että koneessa lilluu jossain pesupallo. Käsikopelolla se löytyi ihan rummun sivuseinästä (päältäladattava kone). Poistin pallon ja pistin pelkän loppulinkouksen päälle. Ei pauketta. Ilmeisesti kyseinen pesupallo oli kolkattanut rummun peltiseinää vasten linkouksen tahdissa. Ei mitään vikaa tuon jälkeen. "Pyykkikone hajoaa" -mantra jäi kuitenkin kiertämään alitajuntaa.

Tästä seurasi se, että totesin T:lle uuden pesukoneen maksavan noin saman kuin uusi kannettava, että kipaisepas makuuhuoneen yläkaapille ja hae se minun vanha kannettavani sieltä, katsotaan tuleeko siitä peliä. Kahden illan taikinoinnin, kiroilun ja kolmen käyttöjärjestelmän asennusyrityksen jälkeen siinä on nyt toimiva Win2000 käyttöjärjestelmä (WinXP:n asennus kaatui kahdesti) ja se ajaa asiansa. Säästin 600e.

Tarkoituksena oli myös ostaa WLAN-purkki ja vastaanotin tuohon kannettavaan. Pari päivää päätöksen jälkeen tuli puhelinyhtiöltä kirje, jotta nostavat nettimme nopeuden 512kbit --> 2Mbit, jollemme sitten halua irtisanoa sitä parin viikon sisällä. Lakkauttavat näistä syrjätaajamista nuo 512kbit ja 1Mbit yhteydet, koska TeliaSonera on nostanut verkkovuokrat pilviin. Hintakin pompsahtaisi neljäänkymppiin kuussa. Ja meillä käytetään nettiä verkkopankkiin, sähköpostiin ja blogien sekä keskustelupalstojen luentaan, joten noin suuri nopeus on ihan rahan tuhlausta. Irtisanoimme netin. Nyt pitäisi kuun loppuun mennessä hommata joku kännykkäoperaattoreiden mainostama nettipulikka, täällä vain on vähän huonosti 3G-verkkoa. Kyllä silti joltain firmalta taisi löytyä sellainen näiltäkin nurkilta.
Säästämme suunnilleen 60-70e noiden WLAN-osien suhteen, ja noin 15/kk nettilaskussa jos vertaa nykyiseen kuukausimaksuun (25e jos tuohon kalliimpaan).

Mitähän sitä seuraavaksi säästäisi?

Minä kanssa!

Minä kanssa kun muutkin. Allekirjoittanut taipui kaverin taivutteluun ja väänsi itsellensä jonkinlaisen profiilin Facebookiin. Jos tunnet minut oikealla nimelläni, tervetuloa tutustumaan.

p.s. Pitäisi löytyä niin uudella kuin vanhallakin sukunimellä.