Pakko uskoa

...se alkaa olla kevät. Asuinalueen tiet ovat paljastuneet lumen alta, ja nyt tuollainen vettynyt soratie myötää mukavasti kengän alla. Kunnan kaksi isoa pyörätietä on jo käyty ajamassa lakaisin-lakaisinkoneella, ja tänään meinasi tulla hiki kävellessä kirjastoon. Musta kevyttoppatakki taitaa olla jo liikaa, mutta ei siitä vielä voi luopua. Näillä leveysasteilla takatalvi on sääntö, ei poikkeus.
Ja takapihan lumikasakin on ihan selvästi madaltunut - näkee paremmin naapurin puolelle. Eipä sillä että siellä mitään nähtävää olisi, lähinnä näkee autoista muutakin kuin katon.

Muuttoasia nytkähti taas pykälällä. T soitteli yhdestä työpaikasta, hyvin positiivinen vastaanotto tuntui olevan. Tähän mennessä ovat ostaneet tietyt suunnittelutyöt ulkopuolisesta firmasta, mutta suunnittelija omilla palkkalistoilla tuntui myös olevan kiinnostava vaihtoehto. Todennäköistä olisi päästä haastatteluunkin. Tämän kuun loppuun mennessä mahdollisesti teemme päätöksen, yhtenä vaihtoehtona nousi esille minun syntymäkotikuntaan muutto. Pienen makustelun jälkeen alan lämmetä asialle. Plussana siellä olisi mm. lastenhoitoapua saatavilla lähes 24/7 äitini toimesta. Ja halvemmat vuokrat, vaikka kunnan koko on kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.

Menneitä ja tulevia

Joku viikko sitten telkkarin aamuteeveessä oli puhetta naimisiinmenosta ja etenkin siitä The Sormuksesta eli vihkisormuksesta. Joku kultaseppä oli esittelemässä uusia trendejä ja villityksiä, joihin kuuluivat mm. kolmiosainen sormus (kihla-, vihki- ja huomenlahjasormus yhdistettynä) ja puolison profiilin mukaan tehty sormuksen ulkopinta - sormusta jos katsoi suoraan sivulta, siinä näkyi vaikka naisen profiili. Katselin ohjelmaa haavi auki. Kaikkea sitä. Siinä vaippojen taittelun lomassa höristin korviani, kun juontaja kysäisi että mikäs on näiden vihkisormusten keskihinta nykyään. Kultasepän vastauksen kuultuani vilkaisin T:a ja sanoin, että halvallapa pääsit. Ihan ystävälliseen sävyyn. Keskihinta kuulemma oli noin 700e, ja allekirjoittaneen vihkisormus on timantiton Kalevala Korun keltakultainen Vaasan sormus, jonka hinta on kai noin 220e, vähän koosta riippuen - ja sitäkin kauhistelin että miten uskallan ikinä käyttää mitään noin kallista korua. Vihkipäivään mennessä kun kallein koruni taisi olla n. 100e maksanut kaulakoru, jonka T välttämättä halusi minulle ostaa. En oikein ole koruihmisiä, mutta tietyt Kalevala Korun korut viehättävät. Nekin sitten viettävät suurimman osan ajastaan rasioissaan kirjahyllyn laatikossa.
(Niin ja tuolla seitsemälläsadalla, minkä jotkut siis käyttävät pelkkään sormukseen, melkeinpä olisi kustantanut meidän häät ruokineen ja paikkavuokrineen kaikkineen. Tarkkaan en tiedä paljonko niihin aikoinaan rahaa meni, mutta alle tuhat euroa kuitenkin. Emme tulleet laskeneeksi.)

Kotirintamalla on rauhallista. T kävi työhaastattelussa mutta ei siitä sen kummempaa kai tullut. Muutto on taas harkinnassa, tällä kertaa on paikkakunnan vaihto suunnitteilla. Ei täällä pohjoisessa Savossa enää meille mitään ole, ei kavereita eikä töitä, ja matkat sukulaisiin sekä kavereihin ovat ihan liian pitkät. T katselee työpaikkoja tästä länteen, minä annan ehdotuksia uusiksi asuinpaikoiksi. Ehkä Kokkolaan, ehkä jonnekin muualle. Kokkola olisi lähellä muuta elämäämme. Seuraavan asunnon on pakko olla vähintään 3h+k, kaksio alkaa käydä ahtaaksi. Näissä neliöissä pärjäisi ehkä vielä vuoden, puolitoista, mutta jos muutto tulee niin samalla sitä muuttaa vähän isompaan. Ihmeen paljon tuollainen alle metrinen ihmisenalkukin tarvitsee tilaa.
Mietiskelin tuossa illalla tulokkaan asioita. Vaatteita on, samoin muutakin tavaraa. Mitä tehdä Kelan äitiysavustuksen suhteen, ottaako pakkaus (näkyi tulleen uusi) vai raha? Pakkaus sinällään on mielestäni arvokkaampi kuin tuo 140e joka rahana maksettaisiin, mutta tarvitaanko meillä kahta makuupussia tai toppahaalaria? Muille vaatteille kyllä varmasti löytyisi käyttöä, samoin kestovaipoille. Ovat jättäneet kokonaan kertakäyttöiset vaipat pois tuosta pakkauksesta, hatunnosto Kelalle. Jokainen nyt niitä löytää, mutta kestovaippoihin tutustuminen voi olla kovemman kynnyksen takana.
Seuraavalla neuvolakäynnillä kuulemma saan ne Kelan paperit, ja tuokin asia pitäisi kyetä päättämään. Eihän sillä kiire vielä ole, mutta kuitenkin joskus pitäisi tietää mitä tekee. Ja minä kun en nykyään osaa päättää edes minkä värisen tiskiharjan ostan...

Materiaa

Se on kumma homma, että joka ikiseen asuntoon joutuu hankkimaan uudet ikkunaverhot tai vähintäänkin muokkamaan radikaalisti niitä entisiä. Kaapissa on kohtalainen kokoelma entisten asuntojen hankintoja, joita pitäisi kaikkia lyhentää, suurinta osaa vähintään 40cm, jotta niitä voisi harkita ripustavansa ikkunaan. Eikä kaupastakaan löytynyt lyhyempiä. Sekin on kumma homma, että silloin kun tarvitsee ehdottomasti vähintään 220cm pitkää ikkunaverhoa, on tarjolla 180cm:stä. Ja päinvastoin.

Aamulla olin niin tarmokas, että lyhensin yhden parin voilee-verhoja, ihan kaupan paketista otettuja. Olin ovela ja otin ne mukaan kyläreissulle tänne vanhempien luo, muorilla on saumuri ja parempi ompelukone kuin minulla. Ja rutkasti suurempi ruokapöytä jota voi käyttää ompeluun. Siinä on selkä kovilla kun normaalia matalamman ja pienemmän ruokapöydän ääressä kumartelee ompeluhommien kanssa, joten en yrittänytkään lyhentää niitä meillä kotona. Suurempi ruokapöytä olisi kiva, nykyinen pirttikalusto on pelastettu kaatopaikkalavalta, hiottu vanhat lakat ja maalit pois ja lakattu sävylakalla uudenveroiseksi. Taisi olla jostain 70-luvulta peräisin, ja yleisesti herätti ihmetystä se seikka, että mitähän on liikkunut sen ihmisen päässä, joka oli maalannut penkkien istuinosat sekä pöytätason kirkkaan keltaisella maalilla...

Muuton jälkeen pitää yleensä myös hankkia aina kalusteita, paitsi jos muuttaa pienempään asuntoon, jolloin niitä pitää hävittää. Meillä hävitettiin viime muutossa kirjahylly, joka oli mallia "naapurin varastosta pelastettu lastulevyhirvitys". Nyt pitäisi ostaa uusi. Ja keittiöön pitäisi ostaa ns. vitriinikaappi kaikelle astiasälälle. Meillä on ihan liikaa astioita, tiedetään, mutta en saa niitä heitettyä pois, kas kun ovat suurimmaksi osaksi Arabiaa ja Iittalaa. Pari puolitusinaista halpalasisarjaa on, niiden kanssa teen vielä jotain radikaalia. Ja sitten on vaaleansinistä Kultakeramiikkaa, jota en raaski hävittää mutta josta en erityisemmin pidä, lukuun ottamatta teekuppeja. Ne ovat aika kivan kokoiset. Se vaaleansininen vain ei silmääni miellytä, en ole sinisen ystävä oikein missään muodossa. (Pääsin juuri eroon sinisestä käytävämatosta, tilalle tuli poltun tiilen ja okran sävyinen matto. Ihana.)

Olen näköjään kauhea materialisti. Haluaisin olla olematta.

Siivousta ja sairaalakassin ihmettelyä

Muutto kunnialla takana, edessä uuden asunnon järjestäminen. Makuuhuoneessa pitää sittenkin vaihtaa järjestystä, jotta saadaan oman ja vauvansängyn lisäksi sopimaan sinne myös lipasto poikasen vaatteille ja muille tarvikkeille. Entinen liinavaatelipasto pääsee taas uuteen käyttöön, täällä kun oli kaappitilaa sen verran hyvin että sain liinavaatteet sopimaan kaappeihin. Hävityksen kauhistus on sanapari, jolla tätä asunnon nykytilaa voisi kuvailla. Laatikoita ja nyssyköitä joka paikassa, enkä saa tätä millään kuosiinsa. Pitäisi siirtää kalusteita kuten lipastoa, jotta voisi asetella tavarat niihin, mutta en uskalla yksin ruveta siihen puuhaan, ja T taas on tehnyt pitkää päivää tällä viikolla. Osa tavaroista on lisäksi menossa vielä ulkovarastoon, kunhan sen lattia kuivuu. Remonttiryhmä oli ilmeisesti viimeisenä tekonaan lakannut lattian, eikähän se millään kuivu kun ulkolämpötila on 2-8 astetta. Vaikuttaa pahasti siltä, että tarvittaisiin jonkinlainen järjestelykeiju jotta tämä huusholli olisi asuttavassa kunnossa ennen kuin poikanen on maailmassa. Eilen kun siivottiin entistä asuntoa, ymmärsin hyvin miksi jotkut vannovat saunan, seksin ja siivoamisen kolmiyhteyteen kun on kyse lapsen maailmaantulon edesauttamisesta. Kyllä se seinien pyyhkiminen, imurointi ja lattian moppaaminen ihan työstä kävi, vaikkei minulla mitään rantapalloa mahanahan alla edelleenkään ole.

Ilmeisesti huokailin liikaa siivoamisen aikana ja sen jälkeen, koska sain Suuren Ukaasin: päivän ohjelma on kuulemma pakata tarvikkeet valmiiksi sairaalakeikkaa varten. Tehtävä on jopa puoliksi suoritettu; olen kaivellut pakkauslaatikkoon pakattujen vaatteiden joukosta noin suunnilleen semmoisen määrän vaatetta, jolla saa poikasen vaatetettua. Ei hajuakaan onko siinä juuri "oikeat" vaatteet mutta ainakin lähelle pitäisi osua noilla valinnoilla. Ennemmin pari tarpeetonta kuin että joku puuttuu. Kaikkien uusavuttomien apu löysi jotain linkkejä aiheesta, ehkä yritän perata noista jotain mikä kuulostaa hyödylliseltä. Moni juttu on hyödyllinen, kuten huulirasva (sairaalassa on aina kuiva ilma), mutta moni mielestäni tarpeeton; ei kai sitä nyt hajuvettä tarvitse sairaalaan pakata? Jos minulle sattuisi hajustetta käyttävä huonekaveri, kertoisin hyvin selkeästi mitä mieltä moisesta olen. Usein kun riittää, että kadulla kävelee ohi joku hajustautunut ihminen, ja minä olen melkein kypsä oksentamaan. Jonkinlaista tuoksuyliherkkyyttä taidan potea. Mitä myskisempi ja makeampi, sitä pahempi.

Oman yöpaidan taidan ottaa silti mukaan. Kokemukseni sairaalavaatteissa nukkumisesta ovat kamalia, ja vaikka kuinka sanotaan että omia ei kannata pitää kun sotkeentuvat kumminkin, niin tuollaisessa kolmen euron paitulissa ei paljon tule takkiin vaikka sen lähtiessä viskaisi roskakoriin, jos vaihtoehtona on kieriä hereillä. Hirvittävää miten kranttu sitä voi nukkumisen suhteen ollakaan...

Ei se auta, kai se pitää lähteä perkaamaan tuota makuuhuonetta jotta saadaan se joskus järjestykseen. Eikä poikasen sängyssä ole vieläkään patjaa, se pitää leikata pakkauslaatikon patjasta. Vaivaakohan minua pahanlaatuinen laiskamato?

Tämä menee jo rutiinilla

Uuden asunnon remontin valmistumispäivä varmistui. 16.5. pääsemme muuttamaan mikäli niin haluamme. Haluammehan me; tämä kuumuus ja jatkuva moponpärinä ikkunan alla alkaa jo riittää. Huomenissa vuokrasopimuksen tekoon, sitten irtisanomaan tämä nykyinen. Saa nähdä montako kiinnostunutta tulee katsomaan tätä, edellisten asukkaiden kertoman mukaan katsojia riitti kun tämä viimeksi oli vapautumassa. Nyt ainakin saa todenmukaisen kuvan tämän ominaisuuksista, talvella ei osannut kuvitellakaan tätä lämpöä vaikka asukkaat siitä kertoivatkin. Toppi ja trikoohousut ovat melkein liian kuuma vaatetus näillä "helteillä". Ulkona ehkä +8 astetta.

Odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa. En niinkään itse operaatiota vaan sitä uutta asuntoa. Muutto ei silti pahemmin stressaa, se on ainakin kahdeksas noin yhdeksään vuoteen. Pisin aika samassa asunnossa on kaksi vuotta, enkä jaksa uskoa että tämäkään sen pidempi ratkaisu olisi.
Näin monen muuton kouluttamana sitä tietää jo missä järjestyksessä pakata ja siirtää ja purkaa, mitkä ovat ne välttämättömyydet jotka on pakattava niin että ne saa seuraavassa paikassa käsiinsä nopeasti. Osaisikohan sitä elää niin ettei muuttaisi keskimäärin kerran vuodessa?

---

Jälkikasvu on ilmeisesti päättänyt, että on miellyttävämpää oleilla pää ylös- kuin alaspäin. Se ei tee elettäkään kääntyäkseen, vaan päinvastoin tuuppii pienellä päällään kylkiluitani niin että ahdistaa. Kuulemma seuraavaan ultraan (8.5.) mennessä kääntyy jos on kääntyäkseen, veikkaili lääkäri. Sen jälkeen neuvolassa arvelivat että lapsukainen on jo ruvennut laskeutumaan kun kohdunpohjan korkeus oli pudonnut alle keskikäyrän. Noh, ne niiden mittaukset tiedetään. Heti siitä pelottelemaan että ei taida enää kääntyä, ja jos ei käänny niin sitten edessä on suunniteltu sektio. Oikein mukavaa, heti kun entisistä huolenaiheista (muka isokokoinen lapsi) on päästy niin eikös läväistä peliin seurava. Tervemenoa yöunet taas.