EV/K

Viikonloppuna olisi tiedossa kisat. T arvioi yhden auton olevan suunnilleen kisakelpoinen, joten ohjelmassa on kaksipäiväinen kisahässäkkä. Kaksi päivää on vähän liikaa, jos minulta kysytään, mutta niinhän ei tapahdu. Pidän enemmän yksipäiväisistä, vaikkakin ne tuppaavat venymään pitkälle iltaan. Pidän myös pienemmistä "kyläkisoista" joissa ei ole liikaa lähtöjä. Nämä seikat ymmärrän; niiden ansiosta katselu- ja varikkoaika jää siedettävän mittaiseksi. Tämähän on pääteltävissä ihan maalaisjärjellä. Minua ei vielä ole aivopesty kolmipäiväisten maraton-kisojen ystäväksi.

Sen sijaan aivopesu on onnistunut siinä, että mielestäni kiinnostavin luokka on evk eli etuveto/kardaaniluokka. T harrastaa vain kardaanivetoisia autoja, ja on ilmeisesti onnistunut aivopesemään minutkin niiden ystäväksi. Huolestuttavaa. Ennen T:n tapaamista en tiennyt edes moisten luokkien olemassaolosta, hädin tuskin tiesin koko JM-kisoja. (Tiesinpäs, siltä tiedolta ei voi välttyä jos on syntynyt ja kasvanut siellä missä minä, mutta sen enempää en ollut kiinnostunut.)

Lauantaina pääsen taas kisakuvaajaksi. Minusta on kehittynyt kohtuullisen hyvä käsivaralta videoija; äärimmäisen harvoin saa tuettua edes kyynärpäätään mihinkään kun kuvaa. Kamerana on tavallinen digikamera jolla pystyy kuvailemaan muutaman minuutin videoita, joten kuvanlaatu ei hirvittävän hyvä ole, mutta eipähän ainakaan kuva yleensä hypi ja sitä kautta käy entistä huonommaksi.

* * *

Olen oppinut työtehtävät sen verran hyvin, että nyt pystyn tekemään hommat itsenäisesti, ilman että tarvitsee jatkuvasti kysellä ja varmistella. Töissä tulee myös liikuttua paljon. Osa työstä tehdään tietokoneen ääressä, mutta loppuosa sisältää valtavasti kävelemistä paikasta toiseen, ja noin puolet tietokonetyöskentelystäkin tapahtuu kannettavan avulla varastossa niin että kone on hyllyssä tai kärryissä ja siinä seisaaltaan naputellaan tiedot järjestelmään.
Eipähän tuo takamus pääse leviämään entisestään...

Nyhjäys

Nettiyhteys on juonitellut muutaman päivän. Yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta. Mitään selkeää vikaa ei löytynyt, ip-osoitteetkin purkki osasi hakea mutta eipä vain yhteys toiminut, ei sivu avautunut. Tänään sitten minulle selvisi että kyllä se ylimääräinen adsl-purkki on vaatehuoneessa, joten tuuppasin sen piuhojen väliin, käskin hakea ip-osoitteet ja muut sälät ja katso! yhteys palasi.
Sikäli mielenkiintoista että aikaisempi purkki toimi ihan hyvin, ja sitten yhtäkkiä vain lopetti toimintansa. On se kyllä tehnyt sen kerran ennenkin. Jos se on osa-aikaeläkkeellä?

T oli jotenkin salamyhkäinen tänään, kun yritin soitella sille. Oli kuulemma maailmalla, minä olin töissä. Ihmettelin että mitähän kummaa se oikein toimittaa. Mieleen tuli että jotain se nyt on ostamassa, ihan varmasti. Autoa, oli seuraava arvaus. Arvasin oikein. Se oli mennyt ostamaan auton; kullanvärisen Toyota Corollan vuosimallia 2001. Ei sitten ollut tullut sanoneeksi minulle siitä mitään. No, omatpahan ovat rahansa, ja T:han sitä autoa enemmän kaipaa kuin minä. Minulle riittää jos pääsen kerran viikossa käymään kaupungissa, ja kyydissä kun istun, on ihan sama onko alla Corolla vai Hiace. Hiace on ollut käyttöautona tässä viimeisen puoli vuotta, kun edellinen Corolla jätti tienposkeen, ihan kirjaimellisesti. Mouhijärvelle jäätiin.
En minä juurikaan aja; ei ole tarvetta. Harvoin tulee mentyä minnekään autolla, ja silloin T ajaa ja minä istun kyydissä; vielä harvemmin tulee lähdettyä yksin minnekään. Ei vain ole mitään minne mennä. Tampereella menin aina bussilla, ja täällä taas asumme ihan kylän keskellä, joten joka paikkaan pääsee kävellen, myös töihin. Töihin on sellainen vajaa kilometrin matka, hullu kai pitäisi olla että autolla viitsisi kulkea.

Työt ovat ihan kivoja. Ei mitään yksitoikkoista "kymmenen samaa tehtävää tunnissa" vaan jotain missä saa käyttää aivojaankin. Jonkin verran päätteen ääressä istumista, melko paljon kävelyä hallissa edes takaisin: aina jotain jää. Isossa hallissa on pitkä matka joka paikkaan.

Kotona jälleen

Kello huitelee puoli kolmessa i.p., enkä kykene vieläkään toimimaan mitenkään järkevästi. Pitäisi koota talvivaatteita pahvilaatikkoon, jotta ne voisi illalla viedä uuteen asuntoon, mutta sen sijaan istun tässä ihmetellen uskaltaako kuitenkaan, kun ulkona näyttää ihan lokakuulta. Jos kesä onkin peruttu ja sen sijaan onkin siirrytty suoraan syksyyn?

Pohdin tuota melkein vakavissani. Olen sellaisessa tilassa (oikeammin sanottuna me molemmat olemme) että isännöitsijäkin taisi säikähtää kun tuli tätä asuntoa katsomaan. Olin kahdeltatoista lähdössä lähikauppaan hakemaan maitoa jotta saataisiin aamukahvi. T:lle jotain huudellen avasin oven jonka takana seisoi isännöitsijä joka ei ollut ehtinyt vielä soittaa kelloa. Siinä sitten seliteltiin puolin ja toisin kaikkea, minä tukka pörrössä ja silmät rähmässä, T muuten vain pöllämystyneenä ja isännöitsijäkin varovasti kyseli että sopiikohan nyt tulla tarkastamaan asuntoa...
Mutta kaupassa oli kivaa kun ei tarvinnut kääntää valuuttoja ja pohtia että mitähän tuossa lukee ja mitä tuo kassa sanoi äsken?

Olimme siis Pietarissa torstaista sunnuntaihin ja kotiuduimme aamuyöllä klo 4.00. Kyseessä oli Aikamatkat Oy:n järjestämä kulttuuri- ja bilematka, tosin jätimme sen pirskepuolen vähän vähemmälle mutta mielenkiintoista oli siitä huolimatta. Reissu oli hyvä ja edullinen (yhteensä n. 240e/naama/neljä vuorokautta), sisälsi kaikenlaista venäläisestä saunaversiosta Eremitaasiin.

Hotelli oli hyvä, saatiin lämmintä vettäkin, mikä kuulemma ei ole aina itsestäänselvyys. Museot ja muut nähtävyydet olivat mielenkiintoisia, vodka halpaa (mutta sitä ei ostettu), katukyltit käsittämättömiä (osaan sanoa venäjäksi "kiitos" ja tunnen muutamia kirjaimia), ihmisiä oli paljon ja liikenne hirveää. Kävelimme liikennettä uhmaten viiden kilometrin mittaisen pääkadun Nevski Prospektin päästä päähän kun tulimme Eremitaasilta hotellille. Toinen vaihtoehto olisi nimittäin ollut tutustuminen Pietarin metroon, ja puutteellisen kielitaidon takia päätimme jättää sen toiseen kertaan. T puhuu vähän venäjää, minä en lainkaan.

Väsymys puolestaan johtuu puhtaasti siitä, että paluumatkalla oli pientä ongelmaa kun ensimmäiseen bussiin tuli pientä teknistä vikaa ja vara-autoa odoteltiin kolmisen tuntia. Vara-autossa puolestaan oli hiukan heikot iskunvaimentimet, joten se piti vaihtaa Viipurin jälkeen toiseen, jota ei onneksi tarvinnut odotella kuin parikymmentä minuuttia. Venäjän rajan tullivirkailijat odotuttivat meitä tahallaan, mutta tullit ja rajamuodollisuudet selvitettiin tunnissa. Alkuperäisen ohjelman mukaan meidän piti olla takaisin klo 23, mutta näistä ongelmista johtuen olimme perillä neljän aikaan aamuyöstä. Hyvinkäällä pysähdyttiin vielä, ja sen jälkeen sai vähän nukuttua. Bussi jätti meidät tänne matkan varrella, mutta puolisen kilometriä piti silti kantaa matkatavaroita ja tuliaisia. Neljän jälkeen pääsimme viimein nukkumaan, heräsimme puoliltapäivin. Aivot ovat jokseenkin hitaalla vaihteella, ja illalla pitäisi vielä mennä siivoamaan se uusi asunto.

Tuomisina toimme pari pulloa venäläistä samppanjaa (sovetskoje shampanskoje) ja muutama oluttölkki sekä kaksi kartonkia tupakkaa. Samppanja jää itselle, tupakat menevät tuliaisiksi samoin kuin olut. Olut on oikeastaan vitsi; isä ja veli ostavat aina pullon pari erilaisia oluita, joten ostin heille huvikseni venäläistä olutta muutamaa eri sorttia tölkin per naama… Tupakka puolestaan oli niin halpaa (noin 5-7e/kartonki) että sitä piti tuoda yhdelle kaverille ja T:n enolle tuliaisina.
Shampanskojea halusin ostaa ihan vain huvin vuoksi, kun joskus voisi olla ihan kiva tuollainen kuohuviinipullo ("oikeaa" samppanjaahan voi olla vain se Ranskan Champagnessa valmistettu). Toinen oli muuten vaaleanpunaista.
Rahaa ei muuten mennyt liikoja, pikaisen arvion mukaan rahaa meni 100e ja meitä oli kuitenkin kaksi sitä kuluttamassa neljän päivän ajan.

Lopputulemaksi reissusta voisin todeta, että toisenkin kerran voisi lähteä.

Kesämurhe meni pois

Otsikko kuulostaa ihan tokaluokkalaisen ainekirjoituksen otsikolta, mutta niin sitä vain tämäkin heppu sai töitä kesäksi. Epätoivoon olin jo hyvästi vaipumassa, mutta eilen soi puhelin ja ystävällinen naisihminen ilmoitti että juu, töitä olisi tiedossa.

Pääsin firman X varastolle, kesän mittaan olisi tiedossa kehitysprojektissa avustamista ja tavaran hyllyttämistä sekä sen sellaista muuta pientä. Mielenkiintoista päästä vaihteeksi sellaiseen työhön jossa (ainakin tunnin kestäneen työhaastattelun perusteella) odotetaan että päästä löytyvät aivot - tähän saakka ne on saanut ripustaa narikkaan työpäivän ajaksi. Työhommat ovat olleet sarjaa "vartissa pääsee käsitykseen, tunnissa oppii, puoliltapäivin on täysinoppinut ja iltapäivällä ihan kyllästynyt". Odotan kyllä jotain ihan muuta, ainakin yhden varastossa käytettävän tietokoneohjelman joutuu opettelemaan.

Firma on sama minne T:kin menee, joten hauskaa ettei tarvitse vielä muuttaa eri asuntoihin. T:n opinnot kestävät kuitenkin pidemmälle toukokuuhun, minä aloitan työt 7. päivä, ja saan kuulemma siivota ja sisustaa huushollin valmiiksi. Jaa-a...

Tiesittekö muuten

mistä tulee nimi Hipi? Minäpä kerron: H.I.P.I.: Hyveellinen, Iloinen ja Pieni Idiootti
Akronyymigeneraattori sen tiesi.

Tarina ei oikeasti ole tuo, mutta ihan hauska juttu, voisin jopa sanoa että paikkansa pitävä. Sitä oikeaa tarinaa en kerro; liian pitkä, mutkikas ja siihen liittyy liikaa ihmisiä oikeine nimineen jotta viitsisin ruveta huutelemaan juttua julki.

Ylivertainen laskija

Olen törmännyt dilemmaan. Minulla on hemmetin kallis laskin, sellainen joka antaa näytölle vaikka minkälaista kiekuraa ja tilastoa kunhan osaa näpytellä oikein. Maksoi suunnilleen viikkopalkan verran, kun sen ostin. Piti olla hyvä laskin, jolla pärjää sen mitä insinööriopinnoissa tarvitsee laskea.

Nyt sitten on käynyt ilmi, ettei sillä muka tee hevonkukkasta - pitäisi olla saman sarjan uudempi (ja melkein tuplasti kalliimpi!) laskin, jotta pysyisi luennoilla mukana laskuissa. Siihen saa ohjelmoitua jos mitä symbolilaskentaa ja Laplace-muunnosta, ja sitten hopihopi äkkiä vaan vastausta paperiin. Minun laskimeeni ei saa ohjelmoitua kuin jotain yksinkertaista, ja senkin vain jos osaa jotain c-kielen tyyppistä koodia vääntää. Jotain voisi ehkä saada tietokoneelta (tai käytännössä netistä) - jos olisi kallis datapiuha. Minulla ei ole.

Ongelma on se, etten todellakaan aio ostaa uutta laskinta, koska a) se maksaa likimain puolet siitä mitä perusmallin kannettava tietokone, jota tarvitsen kipeämmin nykyisen sanottua roksrousk, ja b) saan laskettua samat jutut käsin, kunhan saan hetken enemmän aikaa sekä arkin paperia. Kaiken vain pitäisi tapahtua heti eikä justiinsa, joten turhaudun kun en ehdi edes aloittaa harjoitusta kun siirrytään jo seuraavaan aiheeseen - kas näppäräsormiset yksilöt ovat jo napsutelleet homman laskimeensa.

Mitä me oikein opiskelemme? Asioiden ymmärtämistä vai kaavojen naputtelua koneeseen? Pahimmillaan olen nähnyt, ettei osata näppäillä laskua koneeseen, kun se ei suoraan muunna sitä samanlaiseksi kaavaksi kuin luentomonisteessa, vaan pitäisi naputella se rivimuodossa ja ymmärtää laittaa sinne sulkeita jotta kone laskee oikeassa järjestyksessä.

Anna mun kaikki kestää - ja vielä vähän enemmänkin. Teknillisessä yliopistossa opiskeleva T, joka muutama vuosi sitten selvitti lukion pitkän matikan Laudaturin arvoisesti apunaan vain yksirivinen laskin (vaikka sielläkin rummutettiin graafisten ylivertaisuutta), totesi asian hyvin: heille opetetaan mihin ilmiöt perustuvat, ja sitten voi oppia käyttämään sitä tietoa laskennassa - meille taas opetetaan miten käytetään erilaisia laskuvälineitä mutta perusilmiöistä ei sen enempää. Että näin.

Muutto on nyt tosiasia

Sitten heti perään päivän varsinainen asiasisältö. Meillä on nyt molemmilla oma yksiö, minulla se 20m2 ja T:lla 38m2. T:n muuton tiimoilta kävimme katsomassa kahta asutoa, toinen tuo yksiö ja toinen melkein tuplasti suurempi kaksio. Onneksi yksiötä katsottiin ensin, ja siinä kun juteltiin asukkaiden kanssa tuli puheeksi asunnon rauhallisuus. Hiljainen oli, mutta nykyiset asukkaat tiesivät varoittaa tietyllä kadulla olevista asunnoista, ovat rauhattomia ja heikosti äänieristettyjä. Seuraavana päivänä kaksiota katsomaan - ja eikös vain ollut juuri sillä kadulla.
No, nuhjuisempi ja kalliimpi ja liian suuri, joten ei muuta kuin avain takaisin ja soittelemaan yksiöstä että tämän voisi ottaa. Eivätpä luvanneetkaan suoraan, vaan sanoivat että katselevat vielä muitakin kysyjiä - parisen tuntia siinä meni, ja sitten sai mennä allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.
Minäkin kävin keskiviikkona työhaastattelussa, varastohommia samassa firmassa kuin mihin T menee, lupasivat parin viikon sisällä ilmoittaa miten kävi. Tämä odottelu se sitten ei ole yhtään kivaa.

Yhtään kivaa ei myöskään ollut maanantaina vaatekaupparundilla. Oli pakko käydä ostamassa uudet housut kun entiset ovat - noh, sanotaanko että istuvuus ei ole enää sitä mitä pitäisi, on nainen siellä sisällä sen verran pienentynyt. Marisen tästä aina ja ikuisesti (tai kunnes olen kokoa 38 mitä ei tapahdu ikinä), mutta kaikki vaatteet joista on kokoja yli 42 ovat mallia säkki. Samoin kaikki löytämäni ompelumallit yhtä mekko lukuunottamatta. En nyt kaipaa mitään tiukanpiukkaa teinivaatetta, mutta olisiko se liikaa vaadittu että paitapuserossa olisi muotolaskos?

Maanantaina oli kyllä kivaakin, kävimme kultasepänliikkeessä. Sormukset on nyt siis ostettu, T:n valitsema malli. Minä en tiennyt mitä haluaisin, paitsi sen ettei pelkkää sileää kultaista eikä myöskään timanttia, joten sormuksessa on keskellä ura jossa on valkokultainen osio. Nätti, vähän erikoisempi ja oikein mieluinen.