Edelleen olemme Nökön kanssa samassa nahassa. Minä olisin jo valmis jakautumaan, mutta Nökö ilmeisesti ei halua muuttaa. En minäkään kyllä haluaisi, jos tuleva sänkyni olisi täynnä tavaraa. Siellä pitävät vielä majaa niin kantoliina kuin makuupussi, mobilesta puhumattakaan. Ja samaan aikaan en sittenkään halua vielä tätä pientä pois mahasta. On ollut sellainen puhe, että jos se kaksi lasta olisi meille sopiva määrä, niin tämä olisi sitten se toinen ja viimeinen raskaus. Jotenkin samalla kertaa helpottava ja haikea ajatus - ei enää koskaan tätä. Vaikka molemmat raskauteni ovat olleet ns. helppoja, niin en voi sanoa 100% nauttineeni niistä. En kyllä ymmärrä miksi vallalla on se käsitys, että raskaudesta saisi vain nauttia, kun ei se nyt niin nautinnollista ole jos esimerkiksi jalat ovat turvoksissa siinä määrin että ainoa jalkaan sopiva kenkä on Crocs-kopio, sekin niukin naukin aamupäivästä. Onneksi tuli ostettua moiset kumitekeleet pihakengiksi. Niillä on ravattu kylilläkin koko kesä. Tyylikkään kirkkaan pinkit, vieläpä. Sointuvat erittäin hyvin naamavärkin väriin, joka näillä lämpötiloilla on nenänpieliä lukuunottamatta melko pinkki. Nenänpielet ovat jostain syystä kalvaan valkeat. Voisi kuvitella että verenpaine on taivaissa, ja niinhän se neuvolan mittarikin väittää. Kotimittarin antoi täti sieltä, ja tuomiolliset lukemat ovat olleet luokkaa 120/75 näin kotosalla mitattuna. Kukaan ei koskaan ota huomioon sitä, että pahimmassa tapauksessa neuvolaan mennessä työnnän mukanani V:aa rattaissa. Ylämäkeen täältä meiltä katsottuna. Ja aulassa odotellessani juoksen samaisen ipanan perässä, kerään lattialle leviteltyjä tavaroita ja stressaan siitä mitä tuleva paineiden mittaus näyttää.

Arvatkaa muuten onko hiki? Minulla kun ei normaalisti ole koskaan kuuma, öisinkin nukun peiton alla, toisin kuin T. Viime yönä heräsin puoli kuudelta ilman peittoa, T nukkui peitto korvissa. Ja minä nukun avoimen ikkunaluukun alla. Oli vähän kuuma vieläkin. Aineenvaihdunta ihan sekaisin. Ja ajatuksenjuoksu. Ja arvatkaa montako kertaa olen tätä ipanaa unissani tehnyt? Hyvin harjoiteltu on puoliksi valmis...

Viikko

Laskettuun aikaan on nyt sitten viikko. Tänään alkoi 40. viikko, ja ilmeisesti sen kunniaksi on ollut joitain etiäisiä. Mies vannotti eilen että tämä päivä pitää pysyä yhtenä kappaleena, heillä on töissä iltapäivällä vähän palaveria josta ei oikein voisi olla pois - koskee jotain T:n työjärjestelyjä ja sen semmoisia mahdollisten isyysvapaiden takia. En luvannut mitään, tässä on pari päivää ollut kivuttomia supistuksia ja illalla ne sitten muuttuivat säännöllisiksi ja hieman juiliviksi, samanlaisia oli silloin kun V alkoi tehdä tuloaan. No, eivät ne järin tuskallisia olleet koska nukahdin niistä huolimatta vain herätäkseni hetkeä myöhemmin siihen, että joku talouden kolmesta kännykästä piiputtaa tyhjenevän akun takia. T ei tuollaiseen herää, joten sain könytä vielä etsimään ja mykistämään T:n työpuhelimen. Joutavaa. En muutenkaan ole kännyköiden suurin ihailija (jos ihmisellä on kännykkä niin miksi sen oletetaan olevan 100% ajasta tavoitettavissa?) ja nuo yölliset piipahtelut ovat ehken rasittavimpia. Niissä on ihan tarkoituksella se äänettömyys-toiminto.

Noin muuten asumme keskellä kaaosta. V levittää lelunsa ympäri taloa, ja siinä sivussa kaiken muun mahdollisen mainoksista vaatteisiin. V:n vaatteet ja vaipat ja muut tarvikkeet olivat yli vuoden lipastossa, kunnes tyttö keksi että ne voi kiskoa niistä laatikoista ulos ja kantaa pitkin asuntoa. Lipasto on nyt tyhjä ja tavarat vaatekaapissa, jota ipana ei ainakaan vielä ole keksinyt aukoa. (Jos keksii niin kahvat voi sitoa narulla yhteen - ei aukene ei.) Muutenkin kaikki, mitä ei ole ruuvattu tai liimattu kiinni, löytyy jostain ihan muualta. Suosikkipaikaksi on kehittynyt ns. irrallinen astiakaappi, jossa on alaosassa muutama laatikko. Jos on haukku tai uniriepu hukassa, niin sieltä niitä ensimmäisenä kannattaa metsästää.

En sattuneesta syystä jaksa kerätä tavaraa sitä mukaa kuin tyttö sitä levittää, joten entinen siisteysintoilija on joutunut antamaan periksi. Kai tämä joskus menee ohi?

On kyllä hauska seurata miten tuollainen pieni ihminen oppii koko ajan uusia juttuja. Eilen huomasin, että synttärilahjaksi saadun laulavan madon toimintaperiaate oli valjennut. Ensin pitää painaa jalkaa, ja kuunnella jokin "äänitehoste". Sitten pitää painaa samaa jalkaa uudelleen ja vehje soittaa jonkin melodianpätkän, kuten tuikituikitähtönen. Lapsi istui lattialla ja paineli jalkoja systemaattisesti aina sävelmän loputtua uuden kuullakseen. Ei se ihan tyhmä ole :)

Kadonnut ja löytynyt

Kiroavat aina naisen logiikkaa. Että kun ei siitä ota kiinni, ei päästä eikä hännästä, kun ei siinä muka sellaisia ole. En tiedä teistä, mutta miehen logiikka se vasta outoa onkin, siltä osin kuin sitä on. Meillä on pidempään ollut kadoksissa vaunujen sadesuojus, jonka kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi olla jossain lastenhuoneessa. Kun siellä kerran on kaikki muukin ipanasälä. No ei ole löytynyt. Varmaa oli vain se, että tässä asunnossa se on, hypistelin sitä nimittäin hetki muuton jälkeen. Silloin se majaili vaununkopassa, josta löytyi myös yksi yhdistelmien ratasmuotoon kuuluva irto-osa, jonka puuttumista ei edes ollut huomattu. (Olin kyllä ihmetellyt miksi kaikilla muilla se kuomu näytti erilaiselta kuin meillä. Nyt näyttää samalta.) Se vaununkoppa sittemmin muutti varastoon odottamaan Nököä, ja eilen tuli mieleen että jospa se sadehuppu joutui sinne vahingossa, vaikka olin ottavinani sen pois kopasta ja laittavinani sisälle jäävien tavaroiden kasaan. Kävin varastossa, meinasin saada kopan päähäni mutta en löytänyt sadehuppua. Kirosin että jo on *kele, pitääkö tässä ostaa uusi. Eivät ihan halpoja ole, varalta jo katselin.

Äsken siivosin vaatehuonetta. Nostelin epälukuisen määrän nyssyköitä sieltä lattialta, kun alinna näytti yhtäkkiä paljastuvan jotain tummansinistä ja ruttuista. Se sadesuoja! Se oli nakattu lattialle ja päällä oli noin metrin korkeudelta kenkä-, vaate- ja liinavaatepussukoita. Ihmekään kun ei sitä löytynyt mistään.

Enkä muuten ollut minä joka pinosi sitä tavaraa vaatehuoneeseen silloin muuton jälkeen, kun ne piti jonnekin saada. Millä ihmeen logiikalla tuollainen käyttöesine on nakattu alimmaiseksi, kysyn vaan? Miehen logiikalla? Jollain muulla, millä? 

Täystuho

V:sta on kehittynyt varsinainen täystuho. Kun jalat kantavat minne neiti haluaa, mutta järki ei päätä pakota, on kyseessä pelottava yhdistelmä. Hellannappuloihin ylettyy vaivatta, tai ainakin jos vähän varvastaa, samoin kirjahyllyyn. Kaikki missä on poikkipienoja on ilmeisesti rakennettu ihan vain pienen iloksi, kiipeilyä silmälläpitäen. Ja kun etäisyyttä lattiasta on vain reilu puoli metriä, ehtii sieltä kerätä kaiken pienen roskan (ai meillä muka jotain ylimääräistä lattialla?) ennen kuin äidin tai isän valvova silmä ehtii sen nähdä, saati käsi kopata talteen. Onneksi kaikkea ei tarvitse ensimmäisenä tunkea suuhun, vaan sitä voi useimmiten tulla ensin esittelemään vanhemmille jotka sitten kiittävät kauniisti ja jemmaavat roskat parempaan talteen. Yksivuotisneuvolassa täti ihmetteli kun V kiikutti leluja korista minulle ja isälleen, sanoi etteivät vielä tuossa iässä yleensä kovin mielellään luovuta leluja toiselle. No, V:n kehitys nyt muutenkin menee ihan omia polkujaan. Nauratti kun saimme jonkin vihkosen, jossa oli lapsen kehitystä 1-2 ikävuoden aikana. Takaa löytyi listaus eri taidoista, ja kohdassa 18-24kk lukee jotenkin näin "poimii lelun lattialta kaatumatta" ja "kantaa isojakin esineitä kompastumatta". Hieman on tyttö keskiarvoa edellä, kun kantaa melkein itsensä kokoisia laatikoita jo nyt, ja leluja on nostellut siitä asti kun oppi kävelemään. Puhetta ei sitten vieläkään tule, että jossain se aina tasoittuu. Tosin, vaikkei puhetta tule niin vaatia tuo ipana kyllä osaa. "Ännäääää" kuuluu heti kun V haluaa jotain mikä on omien rahkeiden ulottumattomissa. Ja kovalla äänellä. Ja usein. Ei jää tarkoitus epäselväksi. Anna heti tänne! Hetihetiheti! Miksei oo jo! 

Ja kun useimmiten haluttu objekti kuuluu luokkaan "ei sovellu pienille lapsille" seuraa korviahuumaava parku. Lapsi on kuin olisi jotain suurta ja hirveää tapahtunut, parhaimmillaan jopa vuodattaa krokotiilinkyyneleitä niin että heikompi heltyisi. Vaan ei äiti. Julma äiti. Melko julmaksi sitä tuntee itsensä, kun joka toinen sana on EI tai jalostuneempi muoto EI OTA, EI SAA KOSKEA. Pakko se kuitenkin on. Kuka niitä rajoja sitten viiden vuoden päästä yhtäkkiä uskoo, jos siihen asti saa tehdä mitä haluaa? Mieluummin aloitetaan nyt jo. Jahdataan ipanaa kielletystä paikasta toiseen ja hoetaan eiei.

Onneksi itse olen melkoisen hyvässä kuosissa, joten jahtaaminen käy ongelmitta. Raskausvaivoja ei närästystä lukuun ottamatta ole vieläkään, tosin pari päivää kärsin ilmeisesti liitoskivuista. Se oli kyllä pitkälti itseaiheutettua, sunnuntai-iltapäivä vierähti konepäivillä epätasaisessa maastossa kävellen ja osittain rattaita työntäen. Autolle kävellessä tunsin itseni hitaaksi ja kipeäksi ankaksi, ja sama meininki oli vielä maanantaina. Nyt ei tunnu enää missään. Ilmeisesti se maaston epätasaisuus vaikutti noin paljon, ei vastaavasta tasamaalla käyskentelystä tuollaista ole seurannut. Kumartuessa tosin joskus toivon, että Nökö älyäisi viimeinkin ruveta laskeutumaan sen mitä tässä vaiheessa kuuluisi ollakin (edelleen epätavallisen ylhäällä), kun lyhytselkäisellä ihmisellä meinaa tila loppua vaikka pieni vauva kuulemma on tulossa. Pieni mutta edelleen korkealla, kumartuessa pieni takapuoli painaa inhottavasti kylkiluita. Tai ainakin toivon että se edelleen on takamus, joka tuossa kylkikaaren alla tuntuu. Semmoista muljuntaa on välillä, etten kyllä ihmettelisi vaikka olisi keksinyt kääntyä.

Pitäisi järjestellä tulokkaan vaatteet, mutta en saa aikaiseksi. Luotan siihen, että ei tämä ennen laskettua aikaa synny - ja jos syntyy, niin sitten sävelletään. Näillä geeneillä pitäisi tulla hitaita ja täsmällisiä lapsia. Paino sanalla pitäisi. V oli kyllä täsmällinen syntymäpäivänsä suhteen, mutta mikä ihmeen hyppygeeni sillä on? Lapsi nimittäin muistuttaa epäilemättä mummuaan ja enoaan siinä, että jos jostain puhutaan niin sen pitää tapahtua heti - isänsä ja äitinsä kyllä voisivat vielä vähän tuumailla. Vaarikin oli todennut joku päivä, että ei ole kyllä vanhempiinsa tullut tämä lapsi. Paras esimerkki oli se, kun sunnuntai-iltana totesin ääneen, että taitaa olla ipanalla kylpyilta - en edes siinä muodossa että V menee kylpyyn, vaan ohimennen jokseenkin muodossa "pitäis tuon lapsen varmaan kylpeä tänään". Mitä teki V? Juoksi pesuhuoneen ovelle, ja kun se avattiin, meni sinne ihmettelemään. Sitten tuijotti minua syyttävästi että ei näy kylpyammettakaan vielä, miksi äiti huijasit? 

10% hakee edelleen paikkaansa

Tämä "muuton jälkeinen aika" tuntuu vähän venahtavan ja kärsivän inflaation terminä. Nurkissa kuuhistelee edelleen purkamattomia laatikoita, joissa on ei-niin-kiireellistä tavaraa. Kirjoja, CD- ja DVD-levyjä, muuta sekalaista sälpettä. Taulut majailevat sängyn alla jonne ne puskettiin kiireessä piiloon etteivät jää jalkoihin. Vaatehuoneen lattia on täynnä pussinyssyköitä, joista osan suunta on kirpputorille. Kaikki nuo oli tarkoitus käydä läpi kunhan tähdellisemmät tavarat on saatu paikoilleen. Läpikäymättä ovat vieläkin. Ketään ei kiinnosta. Itse en päivisin pysty tekemään niille mitään ilman pikku apuria joka kyllä mielellään purkaisi ja levittäisi tavaraa pitkin taloa. (Sitten kun niitä tavaroita kokoaa takaisin, tulee hirveä raivohuuto. Mistä lie ipana temperamenttinsa perinyt...) Eikä noille levyille ja kirjoille ole edes paikkaa. Meillä oli T:n kotona jemmassa yksi hyllykkö, johon ainakin kirjojen ja mm. ompelujuttujeni oli tarkoitus tulla, mutta olimme iloisesti unohtaneet että T otti hyllyn käyttöön ja lastasi sinne kirjoja sun muuta. Ei siis paikkaa noille edelleenkään. Hyllykauppaankin pitäisi mennä, kun ei kierrätyskeskukselta ainakaan vielä ole sopivaa löytynyt. 4H pitää täällä kierrätyskeskusta, josta on meille kyllä löytynyt lampunvarjostinta ja muuta kivaa, muttei sitä tarpeellisinta. (Pussipäiviltä mm. roudasin kassillisen vaatteita ihan kierrätysmielessä, ompelen niistä nukenvaatteita. Eurolla sai muovikassillisen, kolmella eurolla jätesäkillisen vaatetavaraa. XL-kokoisessa miesten kauluspaidassa on valtavasti hyvää kangasta uusiokäytettäväksi.)

Asunnon seinät ovat siis edelleen autiot. Tämä näyttää jotenkin puoliasutulta, kun mattoja on liian vähän ja seinillä on vain tyhjää. Suunnitelmissa oli laittaa olohuoneeseen hyllytasot seinille levyjä varten, mutta ei niitäkään ole kukaan ostanut. Varsinainen CD-hyllykkö saa odottaa varastossa siihen, että jälkikasvu ymmärtää ettei niitä hyllyjä ole tarkoitus tyhjentää vaikka niissä tavaroita onkin. Saa nähdä milloin tuo tapahtuu. Siihen asti olemme näköjään ilman musiikkia ja elokuvia. Ei suuri menetys, sillä emme ole mitään varsinaisia viihteen suurkuluttajia. Itse kyllä tykkään kuunnella levyjä, mutta enimmäkseen autoa ajaessa, kotona riittää taustahälyksi radio. Elokuvia olen tainnut katsoa viimeksi Tampereella yli kaksi vuotta sitten. Hyllyssä on useita vielä sellofaaniin pakattuja elokuvia. Ei vain jaksa keskittyä, luen mieluummin hyvää kirjaa. Sitä ei ole pureksittu valmiiksi. T ei niin levyistä perusta, usein autossa jätän radion CD-asetuksille ja jos T sillä ajaa siinä välissä, on päällä radio kun hyppään ratin taa seuraavan kerran. Paitsi J. Karjalaisen levyä tuo näköjään oli kuunnellut. Myönnän, musiikkimakuni on vähän omituinen. Elokuvista se piittaa vielä vähemmän, joten meidän viihde-elektroniikkamme koostuu minun opiskelijaboksiini ostamasta mankasta (siinä on muuten vielä C-kasettipesäkin!) ja DVD-soittimesta joka maksoi huikeat 49e joskus vuosia sitten. Mitä niihin rahaa sijoittamaan kun käytössä nuokin ovat ihan hyvät. Paitsi ettei tuota DVD-soitinta ole edes kytketty televisioon tällä hetkellä... Se on se kun jää tuo 10% tavaroista laittamatta muuton jälkeen. Mietin vain, että kertaantuukohan se niin, että joka muutossa jää 10% tavaroista laatikoihin niihin edellisen muuton 10% lisäksi? Muutama muutto vielä ja pakkaaminen vähenee huomattavasti, sen kun nostelee purkamattomat laatikot autoon.

Oikeasti odotan kauhulla milloin seuraava muutto kolkuttelee ovella. Tämä talo on kuulemma vuokranantajalla seuraavana remonttilistalla. Toivottavasti niillä ei ole rahaa ruveta remontoimaan lähimpään kolmeen vuoteen.

Sillisalaattilasta terveisiä

On pitänyt kirjoittaa useammasta aiheesta. Yhtään riviä en ole saanut edes luonnokseksi asti, ja nyt ne kurjat ovat jo kaikonneet pääkopasta. On vähän niin kuin pidellyt kiirettä, uskoisitteko? Kaikki lähti siitä, kun T lueskeli pari viikkoa sitten yhtä nettipalstaa, ja totesi että yhteen lähikuntaan ollaan vissiin perustamassa uutta yritystä ennen Keski-Suomessa toimineen firman konkurssipesän päälle. No, toimeliaana ihmisenä otti ja soitti kyseisen perusteilla olevan firman toimitusjohtajalle, jaaritteli aikansa ja sai lupauksen, että loppuviikosta soittelevat aikaa työhaastatteluun. Tuli perjantai, eikä virastoaikaan ollut vielä puhelua tullut. Se siitä. Vaan puoli viiden jälkeenpä soikin puhelin, ja haastatteluaikaa sopivat tiistaille. Tiistaina (kolmen tunnin haastatteluiden ja "tehdaskierrosten" jälkeen) ilmoitti puhelimitse minulle, että menee huomenna töihin. Ja että palkkaakin tulisi muutama satanen enemmän kuin uskallettiin arvioida etukäteen.

Meikäläinen jäi sitten heps heittäen tytön kanssa kaksin kotiin, hiukan tässä on ollut totuttelemista 4kk kestäneen "yhteishuollon" jälkeen. Onneksi arki on helpottunut siltä osin, että nykyisellään lapsen kanssa on jonkinasteista kommunikaatiotakin sen yksinpuhelun sijaan, jota kesti arviolta 11kk. Reilu kuukausi sitten huomattiin, että vaikkei tyttö puhu eikä juuri edes yritä* niin kyllä se puhetta ymmärtää. Nykyään jos kitinä alkaa käydä luokattomaksi, voi kysäistä että "otatko maitoa?" ja jos tytöllä on jano, vastaukseksi saa hokeman "mä-mä-mäm-mäm-mä". Sen jälkeen tyttö marssii määrätietoisesti jääkaapille ja rupeaa kiekumaan omiaan sekä roikkuu alajääkaapin ovenkahvassa. Suhteellisen selkeä viesti, että tänne sitä maitoa ja heti. (Tämä lapsi ei juo mitään muuta kuin maitoa. Ei suostu juomaan. Yritetty on viimeiset 6kk.) Kysymykseen "onko nälkä?" tulee vastauksena marssi syöttötuolille ja "meneekö V päiväunille?" vastaava käppäily pinnasängyn viereen.

*Puhe on toistaiseksi sillä tasolla, että joskus tulee "äitä" mutta ei mitään aavistusta tarkoittaako se allekirjoittanutta vai onko vain kiva hokema. Eilen kuultiin "tööttöö" kun tyttö leikki ralliratilla, josta kuuluu mm. tuollainen tööttäys. Vaikea sanoa tarkoittiko mitään.

Oma aika on siis kutistunut minimaaliseksi. Näin aamupäivisin sitä on yleensä tunnin verran, kun V nukkuu päiväuniaan, ja se aika tulee vietettyä mieluummin ihan jotain muuta tehden kuin tietokoneella istuen. Tämä kone on sellainen aikasyöppö ettei mitään rajaa, varsinkin jos rupeaa klikkailemaan mielenkiintoisen näköisiä linkkejä auki. Olen yrittänyt harrastella vähän ompeluksia, jotain valmistakin on tullut. Kamera vain on T:lla töissä päivisin mukana, joten mitään en koskaan saa kuvattua. Iltapäivisin tämä asunto on sen verran pimeä ettei kannata edes yrittää, luonnonvaloa tarvitsisi enemmän. 

Asunto on kyllä ihan mukava, mitä nyt toisesta naapurista kuuluu ilta- ja yöaikaan sellaista meteliä, että epäilen vahvasti siellä olevan jonkinlaisen bordellin. Äänitehosteet ovat ainakin sitä luokkaa. Rasittavaa pidemmän päälle. Muuten siedettävät naapurit, eivät pidä pirskeitä tai muuta. Sauna on edelleen pesemättä, minä en tässä raskautetussa tilassani rupea kiekkumaan siellä. Ehkä viikonloppuna ohjeistan T:n kyseiseen puuhaan... Oma sauna olisi ihan jees.

Ja omat aivot, kuten tekstistä taas kerran huomaa. Tuntuu että mahassa vellovalla Nököllä on joku yhteys aivoihini; kun tyyppi kerran muljahtaa oikein kunnolla, niin ajatus katkeaa. Oliko tämä loppuraskaus näin haastavaa aikaa myös ensimmäisellä kerralla? Kiitos nyt kuitenkin edes siitä, että minulla on jokin omituinen rakenne lantion seudulla, josta johtuen lapsukainen killuu todella ylhäällä. Näillä viikoilla kun yleensä on jonkinlaista laskeutumista jo tapahtunut, niin eipä täällä vain moista näy --> ei tarvitse öisin herätä vessaan kun ei lapsen pää ole juuri napaa alempana. Jos ei V huutele yöllä niin saan nukkua yöni putkeen, ah mitä luksusta. Vastineeksi kyllä päivisin närästää, mutta se nyt on normaalia ilman raskauttakin.

Huh hulinaa

Muutto alkaa olla valmis. Mitä nyt vaatehuoneesta tulee vastaan jo ovella määrätön määrä epämääräisiä nyssyköitä, jotka pitäisi joko purkaa tai kuskata kirpputorille. (T ystävällisesti raahasi myös kirpputorilajitellut nyssykät sisätiloihin, vaikka halusin saada ne varastoon. No, olisi ehkä pitänyt merkitä ne paremmin. Oma vika.) Ja makuuhuoneen nurkassa kasa pahvilaatikoita, mm. CD- ja DVD-levyt, joille pitäisi saada hylly seinälle. Tulimme siihen tulokseen että tuollaisen vaahtosammuttimen kokoisen täystuhon vetäessä alas kaiken, mikä on alle 1m korkeudessa ja/tai kiinninaulaamaton on ihan turhaa haaveillakaan asettelevansa levyt pystytelineeseen, jossa ne ennen majailivat - silloinkin loppuajasta enää siinä ylimmässä 80cm:ssä.

Eilen ompelin makuuhuoneeseen uudet verhot, kangas on ollut olemassa jo helmikuusta asti... Jätin pätkän jotta saan sarjaan sopivat tyynyt sängyn päälle, vielä pitäisi taustakangas löytää. Kangasta kun jäi juuri sen verran, että kaksi "etupaneelia" saa, mutta taustaksi se ei riitä. Eilisellä päiväpeitteenostoreissulla yritin jo, mutta kangasosastolta ei löytynyt mitään sinne päinkään olevaa. Verhoista tuli kivat, kangas näyttää ikkunassa vielä paljon paremmalta kuin pakalla, ja siinäkin se näytti varsin mainiolta. Vähän retrohenkiset taitavat olla, mutta hillitymmällä värimaailmalla. Vihreä ei ole niin räikeä, eikä ruskea niin tumma kuin 70-luvulla. Kuviokin on pienempi ja monimutkaisempi.

Lauantaina olisi tarkoitus pitää pienet syntymäpäiväkekkerit. Miten tuo pieni voi olla jo vuoden, ihan vastahan minä arvuuttelin että ehtiikö syntyä ennen kuin passittavat osastolle verenpaineen takia. Selvästi isänsä tyttö, sen verran oli täsmällinen saapumisessaan. Saa nähdä meneekö toinen vuosi yhtä vauhdilla, ensimmäisestä on jonkin verran muistikuvia mutta viimeistään elokuusta alkaa sama sirkus alusta, höystettynä tuolla ensimmäisellä klovnilla. Mutta ensin vietetään synttäreitä, muutama vieras olisi tulossa. Ja tänään tulee kylään entinen kämppäkaverini, loistojuttu. Kohta asemalle vastaan.

Tällä hetkellä on rv 33 menossa, ja jos mahan muoto kertoo tuleeko poika vai tyttö niin ainakin nyt on ihan eri muotoinen maha kuin tyttöä odottaessa. Jonkin sortin pallo on havaittavissa, eilen peilailin sellaisessa valaistuksessa ettei vatsa erottunut lainkaan paidan alta, ja totesinkin ettei peilikuva näyttänyt lainkaan raskaalta, sivuille en siis ole levinnyt yhtään.

Jaha, neiti päätti että nyt sopii herätä yöunilta. Että puuroa syöttämään. Eihän tässä ajatuskaan pätkinyt kuin sadasti...