Homma konkretisoitui

Ylimääräinen ultra oli torstaina, hiukan hermostutti mitä se lääkäri sanoo tuon poikasen kasvusta kun joka taholta on peloteltu että raskausdiabetes (jota minulla käsittääkseni ei edes ole) aiheuttaa sikiölle lihavuutta. Sokerit ovat olleet alle annettujen raja-arvojen, ja niihin pariin satunnaiseen ylitykseen on löytynyt järjellinen syy. Olen silloin syönyt aivan liian harvoin, mutta mitenkäs syöt kun maha on täynnä vielä monta tuntia aterian jälkeen? Neuvolassa täti epäili ilmeisesti että syön ihan liian suuria annoksia. En todellakaan; normaalistikin pienet tai korkeintaan kohtuulliset annokset ovat pienentyneet, kiitos ylisuuren kohdunpohjankorkeuden. Vatsalaukku ja muut sisuskalut ovat olleet viikkoja yhtä ahtaalla kuin keskimäärin neljä-viisi viikkoa minua pidemmällä olevalla. Tätikin sitten totesi että "etpä kyllä taida pystyä kovin paljon syömään kerralla" kun mitta oli sama kuin keskimäärin viikolla 38, ja minulla oli viikkoja 31... Ei enää onneksi pelotellut isokokoisella lapsella, kun toisin on todistettu.

Ultrassa todettiin virkeä lapsukainen. Ensimmäinen, mitä lääkäri sai näkyviin kun päätä etsi, oli jalkapohja. Lapsi siis kelluskelee toistaiseksi pää ylöspäin. Sitä ennen se oli pitkään pää alaspäin ja kaiveli varpailla kylkiluihin. Mieluummin näin päin, kunhan tajuaa kääntyä ennen kuin tila loppuu kesken.
Kasvu oli kuulemma symmetristä ja painoarvio asettui sievästi ja tarkasti suoraan mediaanikäyrälle. Se onkin näköjään ainoa asia mikä menee käyrille ja normeille tässä raskaudessa... Poikanen oli oikein mallikelpoisen vilkkaalla tuulella, ja intoutui voimistelemaan niin että mahani hytkyi. Siinä kun se oikoi ja koukisteli jalkojaan, homma konkretisoitui minulle ihan toisella tavalla kuin ennen. Aikaisemmissa ultrissa jälkikasvu on enimmäkseen nukkunut, eikä se ruudulla näkynyt kuva ole kunnolla vakuuttanut siitä, että kyseessä on tosiaan minun mahassani oleva otus. Nyt homma tuntui paljon todemmalta, kun näki ne pienet potkivat jalat ja samanaikaisesti tunsi ne kyljessään. Siellä tosiaan on joku!

...Ja sen jonkun laskettuun aikaan on kahdeksan viikkoa, eikä minulla ole oikein vieläkään selkeää kuvaa siitä, mitä tarvitaan semmoista pientä varten. Vaatteita ja vaippaharsoja löytyy jonkin verran, samoin sänky, vaunut ja turvakaukalo, mutta luulen muutakin tarvittavan. Nyt olisi kova sana sellainen "vauvantarvikkeet for dummies" opas, jossa käytäisiin läpi ne välttämättömimmät tavarat. Pitääkö esimerkiksi olla tutti, ihan varalta vain?
Noh, kuukkeli auttaa meitä avuttomia, haeskelemalla satunnaisilla sanoilla löysin oikeastaan ihan pätevänoloisen listauksen.
Turhakkeitakin listalle varmasti mahtuu, mutta enköhän nyt sen verran osaa sitä perata että tarpeelliset jäävät.

---

Eilen illalla kuulin hurjia uutisia, kun paras ystävätär soitteli ja totesi yhtäkkiä kesken muiden aiheiden odottavansa lasta. Vitsinä heitti että olivat kuulemma ottaneet vinkistä vaarin ja laittaneet tilauksen vetämään, kun kerran nauroin että teidänkin pitää ryhtyä puuhiin ja laatia leikkikaveri tuolle meidän tulokkaallemme. Ja sitten illalla ihmettelin itsekseni, että mihin katosi se nainen, joka sanoi että lapset vasta kun on ikää kolmisenkymmentä ja elämäntilanne vakaa kera omakotitalon. Liekö ruvennut se kuuluisa biologinen kello tikittämään...?
Olipa syy mikä hyvänsä, mahtavaa. Esimerkillä on näköjään valtava voima, minä kun olen kaveripiirissäni ensimmäinen lapsenodottaja. Kukahan lie seuraava, yhden vauvakuumeen potijan tiedän ainakin.

Päivänpaistetta risukasaan

Eilen tuli sukujuhlittua taas parin vuoden tarpeiksi. Mummin 90-vuotisjuhlien piti hänen omien sanojensa mukaan olla luokkaa "muutama ihminen käy kahvilla." Väkeä oli huomattavasti enemmän ja puoltakaan en tunnistanut - pitääkö ihmisen (sosiaalisten tilanteiden kirjoittamattomien lakien mukaan) tunnistaa ja tuntea omat sukulaisensa? Jos pitää, niin huonompi homma minulle. (No, eivätpä kyllä nekään tunnistaneet minua.)
Suvun puskalennätin oli toiminut totuttuun tapaan; ihmisten joukossa kierrellessäni onnitteluja tuli "nuorelle rouvalle" joka taholta. Lisäksi onniteltiin "muutenkin". Noh, näkyihän tuo poikasen aiheuttama pyöristymä ihan hyvin ainoan siistin paitapuseroni alta. Kiitokset stretchistä keksijälleen - ei tarvinnut trikoopaidassa juhlia.
Kotona käydessäni peilailin kokovartalopeilin edessä, ja totesin habitukseni muistuttavani venäläistä puunukke matrjoshkaa. Sitä nukkea, jonka sisällä on pienempiä nukkeja. (Suomessa sitä kyllä kutsutaan maatuskaksi, mutta matrjoshka se oikealta nimeltään on.) Muotoni on suunnilleen samanlainen.

Asuntoasia nytkähti sittenkin eteenpäin. Perjantaiaamuna kunnan vuokratoimistosta(!) soitettiin ja tarjottiin peräti kahta kaksiota. Toisen hylkäsin heti liian pienenä, vain vähän yli 40m2. Toinen oli 56m2, ja käytiin katsomassa sitä iltapäivällä. Koko rivitalo on tällä hetkellä remontissa, ja saatiin valita kolmesta samankokoisesta kaksiosta haluamamme. Varasimme päätyasunnon tänä aamuna. Vuokra tuntui vähän suurelta, mutta kun sitä aikansa vatvoimme ja mietimme niin tulimme siihen tulokseen että otetaan kämppä. Asunto on kuitenkin täysin peruskorjattu kylppäriä myöten, kaikki kaapistot ja lattia- ja seinäpinnat ovat ihan uudet, samoin hanat ja keittiökoneet. Pitäisi siis olla toimiva pakkaus. Kesäkuun alussa pitäisi olla muuttovalmis, ehkä jo toukokuun puolella.
Toivottavasti ei tule mutkia matkaan.

Kun ei niin ei

Näyttää siltä, että ensi kesä menee näissä samoissa vuokraneliöissä. Maanantaina kävi ilmi, että havittelemamme asunnon myyjäosapuoli ei ilmeisesti kuitenkaan tee aikomaansa omakotitalokauppaa, useammastakaan syystä. Näillä neliöillä on siis pärjättävä. Kunnan vuokra-asuntoihin laitoimme hakemuksen jo aikaa sitten, mutta mitään ei ole kuulunut - tuskin kuuluukaan. Olen kuullut vähän sensuuntaisia juttuja kyseisten asuntojen kierrosta, etten suuria odota. Asunnon saa ilmeisesti parhaiten, kun tietää jonkun olevan muuttamassa ja ilmoittaa suoraan kuntaan haluavansa kyseisen vapautuvan asunnon. Emme tunne ketään.

Olisihan se ollut kiva saada parikymmentä lisäneliötä, niille olisi ollut käyttöä. Ja oma sisäänkäynti rappukäytävän sijaan. Ja sijoituspaikka vaunuille. Nyt täytyy sovittaa ne mummeleiden rollaattoreiden ja potkukelkkojen kanssa samaan porraskäytävännurkkaan. Lisäksi täytyy toivoa ettei parku häiritse sen ohuemman seinän takana asuvaa mummelia. Tuleepahan nähtyä tämäkin (=elämä yksiössä vauvan kanssa). Onneksi on halpaa asumista, jos pitää jotain positiivista hakea. Tietää se muutamaa euroa lisää säästöön.

Nyt se alkoi

Tänään aamulla satoi viitisen senttiä lunta. Eilen oli jo niin kaunis ja keväinen ilma, että arvelin tänään olevan hyvä keli ajella Tampereelle. Niinhän sitä luuli. Onneksi eilen tänne ajeltaessa oli kuitenkin kuiva ja aurinkoinen kevätkeli.

Jokakesäinen kisakausi voitaneen katsoa alkaneen eilisestä. Onhan T värkännyt noiden autojen kanssa koko talven, mutta eilen suoritettiin ensimmäinen "autonsiirto" eli tuotiin yksi lähes valmis auto odottamaan ensimmäisiä kisoja. Tästä se taas alkaa, jokkiskisojen kiertäminen. Satoja ja taas satoja kilometrejä Hiacessa, traileri ja auto perässä. Joka vuosi kyllästyn siihen jossain vaiheessa kesää, viimeistään niissä kisoissa joissa T putoaa kahden lähdön jälkeen, kisat kestävät kaksi tuntia arvioitua pidempään ylimääräisten taukojen takia ja tarjousten käsittely ottaa kolme tuntia (ja sitten on vielä jäljellä lastaaminen ja kotimatka...). Sellaiset kisat hyydyttävät hetkessä kaltaiseni amatöörin mutteivät suinkaan piinkovaa harrastajaa. Joskus on lähdetty ajamaan kisapaikalle neljältä aamuyöstä ja päästy yöpaikkaan iltakymmenen jälkeen. Useampipäiväiset kisat jos ovat, on sitten herätty taas kuudelta aamulla ja oltu kotona puolenyön paikkeilla. Meikäläinen vetää kotimatkan sikeitä, kun (onneksi) ajokortista ei löydy paku-traileri-yhdistelmän ajamiseen oikeuttavaa kirjainta.

Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu vielä siltä, että voisihan sitä muutamat kisat käydä katsomassa ja kuvaamassa, riippuen olosta ja siitä, missä vaiheessa poikanen päättää tulla maailmaan.

Yhdeksisen viikkoa tässä vissiin on vielä jäljellä, eilen kyllä tiedotin T:lle että saattaa se tulla toukokuun lopussakin kun huomioidaan laskettu aika +-kaksi viikkoa. Pitää varmaan ensi viikonloppuna ottaa turvakaukalo mukaan säilytyspaikastaan vanhempieni luota. En tiedä kyllä minne sen täällä saa soviteltua, mutta pakko kai se on varalta ottaa. Seuraavasta visiitistä ei ole varmuutta, likemmäs toukokuun loppua kuitenkin varmasti menee. Ei tunnu oikein todelliselta, että laskettuun aikaan on noin 2 kalenterikuukautta. Ehkä sitten tuntuisi, jos minulla olisi sievä pinkeä pallomaha tämän pitkänomaisen ja melko matalan ilmestyksen sijaan. Nyt ymmärrän, miten on mahdollista että naiselle selviää vasta lapsen syntyessä että on ollutkin raskaana. Tämä vatsan muodonmuutos menisi helposti lihomisen piikkiin - myös ulkopuolisten silmissä, ja liikkeitä voisi hyvin kuvata termillä "ilmaa mahassa"...

Mikä ristus ny on...

...ku ei aharista?

Epäluonteenomainen olotila. Aina sitä ihminen jostain ahdistuu, mutta tänä aamuna oli oikein hyvä herätä. Nukuin katkonaisesti mutta hyvin, herätessäni en ollut tuskanhien vallassa kuten eilen, vaikka täällä lämmin onkin. Edellisenä yönä heräsin joka kerta kylkeä kääntäessäni, oikeassa kyljessä kiristää satunnaisesti jokin. Vaikea sanoa mikä se on, kyljen kääntäminen saa kämmenen kokoisen alueen ikään kuin kirvelemään ja siihen herää. Sitten kun herää ja rupeaa liikehtimään, myös jälkikasvu havahtuu hääräilemään omiaan. Toistaiseksi se on rauhoittunut nopeasti - tai sitten minä olen mennyt kanttuvei sitä ennen.

Äitimuori hoksautti eilen, että tee inventaario siitä mitä vauvantarvikkeita on ja mitä tarvitaan ja miten paljon. Ei sillä että tavaraa olisi paljon, ei tosiaankaan. Täällä on "hankittuna" äitiyspakkaus sekä muutama itsetehty paita ja muu vaate. Pari pussilakanaa ja kasan harsovaippoja ompelin myös. Anoppilassa odottavat 60-luvulta peräisin oleva korisänky (perintökampe) ja T:n veljentyttöjen vanha pinnasänky. Minun kotonani odottavat vaunut ja turvakaukalo, nämä on ostettu uutena kun halvalla saatiin laatutavaraa. Lisäksi jonkin verran äitimuorin alennusmyynnistä haalimia vauvanvaatteita.
Siinäpä ne. Mitä olen katsellut blogeista muiden ihmisten hankintoja, meiltä puuttuu noin kaksimiljoonaa "tähdellistä" tilpehööriä sekä muutama ihan oikeasti tarpeellinen tavara. Yksiöön vain ei haalita kaikkea mahdollista hoitopöydästä alkaen.

Meillä on kyllä ollut suunnitelmissa vaihtaa asuntoa isompaan, mutta sekin on vielä pitkässä kuusessa. On siis asennoiduttu siihen, että vielä kesälläkin asutaan tässä rakennustekniikan kukkasessa*. Meillä olisi ehkä mahdollisuuksia ostaa rivitalokaksio, mikäli nykyiset omistajat siirtyvät omakotitalosäätyyn. Muuten varmaan pysyisimme tässä, tämä on halpa (vuokra alle 300e) ja hyvällä paikalla, mutta miinuksena kahden kerroksen portaiden kiipeäminen sekä keväästä syksyyn lievästi sanottuna tukala lämpötila. Jos ulkona on +5 astetta ja aurinkoista, se tarkoittaa sitä, että meillä on +26 astetta ja erittäin tuskaista. Kesällä enemmän. Asunnon huoneen ja keittiön ikkunat ovat etelään, eikä tänne saa läpivetoa. Ikkunat ovat myös erittäin suuret, leveyttä n. kaksi metriä/lasi ja korkeuttakin reippaasti toista metriä**. Vieressä puolen metrin levyinen tuuletusikkuna.
Pienen lapsen kanssa siis erittäin hankalat olosuhteet. Isompaa vuokra-asuntoa ei löydy, ei kunnalta eikä yksityiseltä. Ei auta vaikka kunnassa selvensin että mitkä ovat nykyiset olot ja kun on lapsikin tulossa. Kunta kyllä rakennuttaa uusia rivitaloja, mutta niissä on niin pöyristyttävät vuokrat (tulisi maksamaan yli 800e/kk) ettei niihin ole mahdollisuuksia. Sattumalta löytyi yksi "ehkä myytävä" asunto, joka irtoaisi kohtuullisella hinnalla. Edellämainittua vuokrasummaa tuntuvasti pienemmällä lainan kuukausierällä asunnon saisi omakseen alle kymmenessä vuodessa. Alkoi kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta, vaikka emme mitenkään suunnitelmallisesti olekaan asuntoa olleet ostamassa.
Saa nähdä miten tuon kanssa käy, en jaksa olla kovin luottavainen sen suhteen että nykyisten omistajien talokauppa toteutuisi. Toivotaan silti.

*Tämä on osa entistä isoa päätyasuntoa (vähintään 4h+k), joka on pilkottu yksiöksi ja kaksioksi. Meillä on siis keittiö ja huone. Tämän meidän asunnon kylpyhuoneen, keittiön ja "ilmanvaihtosysteemin" on tehnyt mitä ilmeisimmin joku serkunkumminkaima, tiedättehän sellaisen Niilo Näppärän joka omasta mielestään osaa mitä vain. Muut voivat olla asiasta eri mieltä, mutta sitähän ei huomioida koska hän osaa kaiken, muut vain soittavat poskea. Niinpä meillä on...
- kylpyhuoneessa lattian kaadot niin, että suihkussa käydessä vesi hulahtaa lattiakaivon yli toiseen nurkkaan ja linnoittautuu wc-istuimen viereen.
- ilmanvaihto sellainen, että se vetää jostain asunnosta mm. ruoankäryn kylpyhuoneeseen. (Ennen kyseinen asukas myös tupakoi, mistä soittelin pää punaisena kiinteistöhuoltoon. Nyttemmin selviämme pelkällä paistetun makkaran ja ranskalaisten käryllä. Kaverin kannattaisi tarkistuttaa kolesteroliarvonsa - ja myös maksa-arvonsa, mikäli kyseinen naapuri on se, joksi luulen.)
- kylpyhuoneessa sellainen kaakelointi, jossa näkyy työn jälki tavalla, joka saisi Remontti-Reiskan itkemään.
- keittiössä hella ja vesihana vierekkäin, mikä käsittääkseni on väärä tapa. Netistä Motivan sivuilta löytyneen tiedon mukaan vesipisteen ja lieden etäisyys toisistaan tulisi olla 600-800mm. Meillä noin 6mm, eli se rako, joka jää lieden ja tiskipöydän väliin. Hana on sievästi tiskipöydän hellanviereisellä sivulla.
- huoneen puolella ei minkäänlaista äänieristystä naapuriin. Joulun alla mummeli kärsi ilmeisesti unettomuudesta ja harjoitteli kirkkokuoron joululauluja seinän takana vajaan tunnin välillä klo 0.10-1.00.

**Säleverhoja kun kyseltiin, firmassa lyötiin hanskat tiskiin että ei onnistu, meidän koneella ei saa tehtyä niin leveitä.

Emme enää elä kivikaudella, emmehän?

Joskus soisi noiden terveydenhoidon ammattilaisten pitävän suunsa kiinni. Tai ainakin miettivän ensin, onko lausunto tarpeellinen. Tammikuun lopulla oli ultra, jossa todettiin jälkikasvun mittojen vastaavan raskausviikkoja lähes päivälleen. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin neuvolassa mitattiin sf-mitta (tietämättömille tiedoksi: mittanauhalla vatsan päältä), joka meni kaikkien käyrien yli ja reippaasti. Siitähän täti loihe lausumaan moittivalla äänellä että kyllä nyt on tosi isokokoinen lapsi tulossa. Että jotain on kyllä vialla. Vaikka rakenneultrassa toista kerrottiin.
Sitähän olikin kiva sitten miettiä: voiko olla jotain vikaa vaikka ei pitäisi? Kuuden viikon pähkäily selvitettiin viidessä minuutissa uudessa ultrassa: mitat vastaavat täydelleen viikkoja. (Täällä tarjotaan kaikille neljä ultraa, joista kaksi seulontoja ja toiset kaksi lähinnä koon tarkistuksia + synnytystapa-arvio.) Lääkärikään ei juuri pannut painoa terveydenhoitajan mittailuille, totesi vain että ennen niillä oli jotain virkaa kun ei ollut ultraa, saatiin selville mm. monisikiöisiä raskauksia ja muuta vastaavaa. Nykyään moinen menetelmä on hieman kivikautista teknologiaa. Meillä on sikäli hyvä tilanne, että tekevät useamman ultran, mutta entäs jos ei niin olekaan? Saako neuvolantäti puhua puutaheinää ja heittää parit vesiperät ja aiheuttaa sillä sitten hirmuisen stressin ja huolen loppuajaksi, jos ei ole varaa mennä yksityiselle sektorille tarkistuttamaan tilannetta? Vai saako sitten lähetteen ihan kuntapuolellekin? Toivottavasti.

Minun pitää käydä näyttämässä mahaa vielä useammin, kun oli hienoista häikkää sokerirasituskokeen arvossa. Siis vain yhdessä. Ei mitään ongelmia kotiseurannassa eikä siis myöskään jälkikasvun koossa, mutta silti antoivat uuden ajan kolmen viikon päähän. Hyvähän se on että seurataan, jotenkin vain tuntuu että onko se niin tarpeellista kun ei ole ongelmia? No, minähän en köyhdy kuin polimaksun verran (ja KELA korvaa jotain niistä käynneistä kun ovat naapurikunnassa), että kai sitä voi käydä kurkistamassa mitä se jälkikasvu tekee. Sen nyt kyllä tietää muutenkin; kaivelee varpailla kylkiluiden välissä tahi potkii rakkoa. Kumpikin tekee häijyä.

Helpolla olen päässyt tähän mennessä. En tunne kokeneeni juuri mitään ns. tyypillisiä vaivoja, joita propagandan mukaan pitäisi olla. Oireet, joita minulla on raskaudesta ollut, ovat

• lievä kokopäiväinen pahoinvointi noin viikot 7-12
  
• kokoaikainen sitrusten ja kiivien himo
  
• kerran ilmennyt himo a) mansikkajäätelöön ja b) mahdollisimman happamaan sitruunamehuun
  
• hieman pahentunut närästys (kärsin tästä normaalistikin noin neljänä päivänä viikossa).

Siinäpä ne. Ei kipuja, ei kolotuksia. Ei mielialanvaihteluita, ei isoa mahaa. Hyvin mahdun normivaatteisiin - ja nyt on alkamassa raskausviikko 30. Saa nähdä milloin näytän muultakin kuin lievästi lihoneelta. Siltä nimittäin tämä esiin tunkenut maha peilistä katsoen näyttää, ei miltään kauniilta kumpareelta kuten neuvolan esitteissä... Noh, äitini vietti viikon sairaalassa ehkä viikkoa-puoltatoista ennen laskettua aikaa kun minua odotti, ja muut naiset olivat kyselleet että ihanko totta meinaat tuosta mahasta lapsen tekaista? Ehkä se on sukuvika ettei tule valtavaa valasta. Toivottavasti on. Tai sitten minä paisun loppuviikoilla tuplasti sen mitä nyt. Jännä nähdä...

Olihan taas turhaa jauhantaa.

On se vain kivaa täällä maalla

Maalla asumisessa on monta etua. Tuli tuossa mieleen, että voisipa päiviensä ratoksi yrittää saada kynsiinsä uusimman Harry Potterin. Olen lukenut vuosien mittaan ne kaikki, lähinnä siksi, että aikoinani pelasin Älypäätä, joka kaatui aina siihen etten osannut yhteenkään H.P.-aiheiseen kysymykseen vastata oikein. Haalin sitten kirjat veljen hyllystä ja lukaisin ne (silloin neljä osaa) alle viikossa läpi. Älypään pelaaminen jäi sittemmin, mutta huvin vuoksi olen muutkin osat lukenut.
En osaa sanoa ovatko nämä mitään kaunokirjallisia klassikoita, mutta hyvin kirjoitettuja ja viihdyttäviä teoksia kaiken kaikkiaan. Minulta ei yleensäkään kannata kysyä mitään syvällistä kritiikkiä mistään kirjasta, en osaa muotoilla mielipiteitäni älykkääseen muotoon, saati sitten ruotia ummet ja lammet "henkilöiden kehityksestä" tai muusta. Minusta kirja on hyvä, kun se viekoittelee istumaan nojatuolissa ja uppoutumaan tarinaan - oli kyseessä sitten elämäkerta tai fiktiivinen kuvaus.
Lukemisen sivussa metsästän kirjoitusvirheitä. Yhdessä kirjassa asiat "kuullostivat" ja toisessa laskettiin "sekuntteja". Olisi mielenkiintoista tietää, mitä näiden kirjojen oikolukijat ovat tehneet kun olisi pitänyt tehdä töitä.

Niin. Se maalla asumisen etu. Kirjaston varausjonossa oli tasan yksi varaus ennen minua. Kuriositeettina mainittakoon että Tampereella, jossa ennen kirjastoa käytin, jonossa oli 114 varausta. Muutenkin täällä saa uutuudet hyppysiinsä paljon aiemmin kuin Tampereella, siitä täydet pisteet pikkuiselle kirjastollemme.