Muuttaa

Tällä kertaa blogi muuttaa, en minä. Tämän blogin päivittämiseen liittyy vähän ongelmia (muitakin kuin ajanpuute, tämä on mm. kytketty sähköpostiin jota en enää nimen vaihduttua ole muuhun käyttänyt) joten yritän uudelleen toisessa osoitteessa. Häiriöalttius osoitteessa http://hairioalttius.blogspot.com toivottaa tervetulleeksi.

Yritän saada vanhat kirjoitukset siirrettyä tuonne, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Blogger siirtää ja siirtää ja siirtää mutta valmista ei tunnu tulevan. Katsotaan jos joskus onnistuisi.

Sirkustirehtöörinä

Osasin vähän kuvitella mitä olisi elämä kahden pienen kanssa, mutta yllätti se kuitenkin. V kiukuttelee ehtimiseen, tosin sitä tapahtui jo ennen Nököä, joten ei sinänsä uutta. Nökö on vielä siinä vaiheessa, että ruokaa mahaan ja unta kuuppaan, kiitos ei muuta. No kuiva vaippa olisi ihan kiva, mutta menee se vähän märälläkin. Mahavaivoja on ollut enemmän kuin V:lla koskaan yhteensä, en silti syytä D-vitamiinia koska ne alkoivat jo ennen sen antamista. Viime yö oli ihan luksus, syöttöherätykset klo 02.00 ja 05.00 ja viimeisen herätyksen jälkeen torkku-kitinä-parku-torkku-linjalla sitten johonkin kahdeksaan asti. Yhtenä yönä tuo kitinä-rumba alkoi kahdelta ja jatkui aamuun saakka. Allekirjoittanut oli hieman sekaisin kun puuroa keitteli. Maha kitisyttää, muuten pieni nukkuu todella levollisesti kiitos tiukan kapalon. Isomummun vanhasta lakanasta tuli todella loistava kapaloliina kun sitä vähän lyhensi. (Ja nyt kuuluu kahdesta sängystä älämölöä yhtä aikaa.) Sirkustirehtööri kuittaa. 

Jo!

Kyllä se sitä itseään sitten lopulta oli. Nökö-poika syntyi keskiviikkoaamuna klo 8.29, pituutta herralla oli 49,5cm ja painoa 3530g. Raskausviikkoja oli ehtinyt kertyä 40+2, joten ei ihan siskonsa veroinen täsmällisyydessä.

Jokohan?

Jokohan tässä kohtapuoliin tulisi muutosta tilanteeseen? 40+1 ja ihan kypsä olo. Supistaa, ei supista... Jännäksi menee, tuleeko lähtö vai ei.

Edelleen olemme Nökön kanssa samassa nahassa. Minä olisin jo valmis jakautumaan, mutta Nökö ilmeisesti ei halua muuttaa. En minäkään kyllä haluaisi, jos tuleva sänkyni olisi täynnä tavaraa. Siellä pitävät vielä majaa niin kantoliina kuin makuupussi, mobilesta puhumattakaan. Ja samaan aikaan en sittenkään halua vielä tätä pientä pois mahasta. On ollut sellainen puhe, että jos se kaksi lasta olisi meille sopiva määrä, niin tämä olisi sitten se toinen ja viimeinen raskaus. Jotenkin samalla kertaa helpottava ja haikea ajatus - ei enää koskaan tätä. Vaikka molemmat raskauteni ovat olleet ns. helppoja, niin en voi sanoa 100% nauttineeni niistä. En kyllä ymmärrä miksi vallalla on se käsitys, että raskaudesta saisi vain nauttia, kun ei se nyt niin nautinnollista ole jos esimerkiksi jalat ovat turvoksissa siinä määrin että ainoa jalkaan sopiva kenkä on Crocs-kopio, sekin niukin naukin aamupäivästä. Onneksi tuli ostettua moiset kumitekeleet pihakengiksi. Niillä on ravattu kylilläkin koko kesä. Tyylikkään kirkkaan pinkit, vieläpä. Sointuvat erittäin hyvin naamavärkin väriin, joka näillä lämpötiloilla on nenänpieliä lukuunottamatta melko pinkki. Nenänpielet ovat jostain syystä kalvaan valkeat. Voisi kuvitella että verenpaine on taivaissa, ja niinhän se neuvolan mittarikin väittää. Kotimittarin antoi täti sieltä, ja tuomiolliset lukemat ovat olleet luokkaa 120/75 näin kotosalla mitattuna. Kukaan ei koskaan ota huomioon sitä, että pahimmassa tapauksessa neuvolaan mennessä työnnän mukanani V:aa rattaissa. Ylämäkeen täältä meiltä katsottuna. Ja aulassa odotellessani juoksen samaisen ipanan perässä, kerään lattialle leviteltyjä tavaroita ja stressaan siitä mitä tuleva paineiden mittaus näyttää.

Arvatkaa muuten onko hiki? Minulla kun ei normaalisti ole koskaan kuuma, öisinkin nukun peiton alla, toisin kuin T. Viime yönä heräsin puoli kuudelta ilman peittoa, T nukkui peitto korvissa. Ja minä nukun avoimen ikkunaluukun alla. Oli vähän kuuma vieläkin. Aineenvaihdunta ihan sekaisin. Ja ajatuksenjuoksu. Ja arvatkaa montako kertaa olen tätä ipanaa unissani tehnyt? Hyvin harjoiteltu on puoliksi valmis...

Viikko

Laskettuun aikaan on nyt sitten viikko. Tänään alkoi 40. viikko, ja ilmeisesti sen kunniaksi on ollut joitain etiäisiä. Mies vannotti eilen että tämä päivä pitää pysyä yhtenä kappaleena, heillä on töissä iltapäivällä vähän palaveria josta ei oikein voisi olla pois - koskee jotain T:n työjärjestelyjä ja sen semmoisia mahdollisten isyysvapaiden takia. En luvannut mitään, tässä on pari päivää ollut kivuttomia supistuksia ja illalla ne sitten muuttuivat säännöllisiksi ja hieman juiliviksi, samanlaisia oli silloin kun V alkoi tehdä tuloaan. No, eivät ne järin tuskallisia olleet koska nukahdin niistä huolimatta vain herätäkseni hetkeä myöhemmin siihen, että joku talouden kolmesta kännykästä piiputtaa tyhjenevän akun takia. T ei tuollaiseen herää, joten sain könytä vielä etsimään ja mykistämään T:n työpuhelimen. Joutavaa. En muutenkaan ole kännyköiden suurin ihailija (jos ihmisellä on kännykkä niin miksi sen oletetaan olevan 100% ajasta tavoitettavissa?) ja nuo yölliset piipahtelut ovat ehken rasittavimpia. Niissä on ihan tarkoituksella se äänettömyys-toiminto.

Noin muuten asumme keskellä kaaosta. V levittää lelunsa ympäri taloa, ja siinä sivussa kaiken muun mahdollisen mainoksista vaatteisiin. V:n vaatteet ja vaipat ja muut tarvikkeet olivat yli vuoden lipastossa, kunnes tyttö keksi että ne voi kiskoa niistä laatikoista ulos ja kantaa pitkin asuntoa. Lipasto on nyt tyhjä ja tavarat vaatekaapissa, jota ipana ei ainakaan vielä ole keksinyt aukoa. (Jos keksii niin kahvat voi sitoa narulla yhteen - ei aukene ei.) Muutenkin kaikki, mitä ei ole ruuvattu tai liimattu kiinni, löytyy jostain ihan muualta. Suosikkipaikaksi on kehittynyt ns. irrallinen astiakaappi, jossa on alaosassa muutama laatikko. Jos on haukku tai uniriepu hukassa, niin sieltä niitä ensimmäisenä kannattaa metsästää.

En sattuneesta syystä jaksa kerätä tavaraa sitä mukaa kuin tyttö sitä levittää, joten entinen siisteysintoilija on joutunut antamaan periksi. Kai tämä joskus menee ohi?

On kyllä hauska seurata miten tuollainen pieni ihminen oppii koko ajan uusia juttuja. Eilen huomasin, että synttärilahjaksi saadun laulavan madon toimintaperiaate oli valjennut. Ensin pitää painaa jalkaa, ja kuunnella jokin "äänitehoste". Sitten pitää painaa samaa jalkaa uudelleen ja vehje soittaa jonkin melodianpätkän, kuten tuikituikitähtönen. Lapsi istui lattialla ja paineli jalkoja systemaattisesti aina sävelmän loputtua uuden kuullakseen. Ei se ihan tyhmä ole :)

Kadonnut ja löytynyt

Kiroavat aina naisen logiikkaa. Että kun ei siitä ota kiinni, ei päästä eikä hännästä, kun ei siinä muka sellaisia ole. En tiedä teistä, mutta miehen logiikka se vasta outoa onkin, siltä osin kuin sitä on. Meillä on pidempään ollut kadoksissa vaunujen sadesuojus, jonka kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi olla jossain lastenhuoneessa. Kun siellä kerran on kaikki muukin ipanasälä. No ei ole löytynyt. Varmaa oli vain se, että tässä asunnossa se on, hypistelin sitä nimittäin hetki muuton jälkeen. Silloin se majaili vaununkopassa, josta löytyi myös yksi yhdistelmien ratasmuotoon kuuluva irto-osa, jonka puuttumista ei edes ollut huomattu. (Olin kyllä ihmetellyt miksi kaikilla muilla se kuomu näytti erilaiselta kuin meillä. Nyt näyttää samalta.) Se vaununkoppa sittemmin muutti varastoon odottamaan Nököä, ja eilen tuli mieleen että jospa se sadehuppu joutui sinne vahingossa, vaikka olin ottavinani sen pois kopasta ja laittavinani sisälle jäävien tavaroiden kasaan. Kävin varastossa, meinasin saada kopan päähäni mutta en löytänyt sadehuppua. Kirosin että jo on *kele, pitääkö tässä ostaa uusi. Eivät ihan halpoja ole, varalta jo katselin.

Äsken siivosin vaatehuonetta. Nostelin epälukuisen määrän nyssyköitä sieltä lattialta, kun alinna näytti yhtäkkiä paljastuvan jotain tummansinistä ja ruttuista. Se sadesuoja! Se oli nakattu lattialle ja päällä oli noin metrin korkeudelta kenkä-, vaate- ja liinavaatepussukoita. Ihmekään kun ei sitä löytynyt mistään.

Enkä muuten ollut minä joka pinosi sitä tavaraa vaatehuoneeseen silloin muuton jälkeen, kun ne piti jonnekin saada. Millä ihmeen logiikalla tuollainen käyttöesine on nakattu alimmaiseksi, kysyn vaan? Miehen logiikalla? Jollain muulla, millä?